Yösuunnista ja tähtitaivasta

Olen jo pitkään haaveillut pyöräileväni Hirvisuolle ja meneväni siellä Oskarin kotaan yöksi. Paikka on lähin patikointi alue, mikä meiltä on ja siellä käymmekin patikoimassa vuosittain useita kertoja. Nukuin Hollannin reissun jälkeen kaksi yötä kotona, kun pakkasin rinkkani ja houkuttelin siskoni mukaan retkelle. Hänelle tämä oli toinen vaellus hänen elämässään. Minullekin oli tiedossa uusi tilanne, sillä olisin ensimmäistä kertaa se, jonka pitäisi opastaa ja neuvoa. Yleensä aina vaelluksilla, missä olen ollut, on ollut mukana minua parempia ja kokeneempia eränkävijöitä.

Päivällisen syötyämme laitoimme rinkkamme selkään ja lähdimme polkemaan 19km matkan kohti Hirvisuon lähtöpaikkaa. Pyöräily oli hidasta ja työlästä. Fiksuina ihmisinä ei oltu tarkistettu pyöriämme, vaan lähdimme renkaat lähes tyhjinä matkaan. Minun pyörässäni myös vaihteet eivät pelittäneet kunnolla, ja jouduin polkemaan alamäetkin.

Matkalla satoi lumiräntäsadetta ja pimeys yllätti meidät jo puolivälissä. Sinnittelimme lampuitta kävelyreitin alkuun asti, vaikkei välillä nähnyt juuri mitään. Lumipisarat kirvelivät silmissä ja pienillä teillä meno oli arveluttavaa.

Polun alkuun päästyämme, jätimme pyörät puun juurelle ja naksautimme otsalamput päähän. Vaikka olin kulkenut reitin kymmeniä kertoja, oli paljon hankalampaa muistella reittiä pimeydessä. Menimme välillä hieman harhaan, mutta onnistuttiin palaamaan oikealle reitille. Kerran piti soittaa isälle soitto, kun emme olleet varmoja oikeasti suunnasta. Yhessä kohti oli myös kohta, missä oli metsäkoneet myllänneet maan, joten jouduimme pysähtymään jokaisen merkki täplän luokse, ja valaisemaan seuraavalle päästäksemme eteenpäin.

Illalla pääsimme perille kodalle. Upea, kirkas tähtitaivas oli yllämme ja maa oli kuurassa. Kenkäni litisivät vettä, mutta olo oli kepeä. Kokemus oli ollut ihanan uusi!

Hakkasimme iltayöstä halkoja, lämmitimme kodan ja söimme iltapalaeväitämme. Kodassa oli valmiina paksuja superlon patjoja, joten nukkumispaikkamme tuntui luksukselta.

Kodan uuni oli yllättävän tehokas, sillä vaikka emme lisänneet koko yönä puita sinne, sain unta vasta aamuyöllä - oli liian kuuma. Kuuntelimme myös yöllä lepakoiden ääniä, joita tuli joka puolelta. Ei ne kai sisällä olleet, mutta hyvin läheltä kuulimme silti ne.

Aamulla jatkoimme siivouksien ja ruokailujen jälkeen patikoiden matkaa, ja lähdimme polkemaan takaisin. Kotiin asti emme voineet pyöräillä, sillä pyöräni päätti temppuilla enemmän kuin eilen, eikä vaihteistot toimineet juuri lainkaan. Tällaisen karun olosuhteen ja hieman huonosäisen reissun jälkeen kotiolot tuntuvat luksukselta. Hyvä mieli jäädä odottamaan seuraavaa vaellusta.