Tänä hetkenä saimme useiksi päiviksi saksalaisen kaverin vierailulle tänne. Halusimme opettaa hänelle suomalaisesta kulttuurista mahdollisimman paljon, niin ruokailuissa kuin koulumaailmassa. Ja tietenkin halusimme viedä hänet metsään.
Valitsimme paikaksi Korkeakosken, joka on Suomen korkein luonnonvarainen koski. Olin käynyt siellä vain kahdesti, mutta en kertaakaan kiertänyt kokonaan Kanjonin kierrosta. Tänään se tuli testattua - vielä extra efekteillä. Lähdimme liikkeelle vasta 16.30, jolloin aurinko oli jo laskenut. Ilma oli sateinen ja reitistö erittäin liukas. Matkan teko oli hauskaa ja yllätyksiä täynnä, sillä emme nähneet aina jäätiköitä. Reitti kulki vaihtelevasti ylös ja alas, ja toisinaan huomasimme liukavamme alaspäin ja pysähtyvämme vasta tarrattuamme lähimpään oksistoon. Puut olivat monesti läheltä piti tilanteiden pelastus. Saksalainen ystävämme totesikin: "Luulin, että menemme patikoimaan, emmekä kiipeilemään".
Matkan varrella olevalla laavulla teimme nuotion ja nautiskelimme yllättävän lämpöisestä säästä. Kerrankin minulla oli lähes koko ajan kuuma, sillä normaalisti palelen helposti.
Otsalamput olivat reissulla erittäin tarpeessa. Tauon jälkeen pimeys oli peittänyt kaiken alleen, eikä mitään nähnyt ilman lamppuja. Reitillä oli myös entinen pato, minne johti erillinen polku. Huippu kohta kävellessä oli, kun yhtäkkiä huomasin korkealla yläpuolellamme autosillan, ja alapuolellamme vierellä kulki joki. Se näytti elokuvamaisen upealta ja hieman jännittävälle! Rakastin tuota tunnetta, kun tajusimme korkeuserot ympärillämme.
Retki oli hauska ja erilainen. Harvoin tulee patikoitua pimeässä ja opastettua englanniksi. Eikä pimeys haittaa patikointia, se tuo vain lisä hauskuutta siihen. Ja metsäily on aina kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti