Parkalaiset Pargassa patikoimassa

Heti ammattitodistukseni ja siitä seuraavien juhlien jälkeen, pakkasimme matkalaukkumme ja lähdimme siskoni ja äitini kanssa aurinkoiseen Kreikan Pargaan. Matkakohteemme oli ensimmäinen "rantalomakohde", jossa kuitenkin etusijalla oli luonto ja rauhallisuus. Eräihmisenä, en voisi viihtyä kaupungeissa montaa päivää, joten tällaiset pikkukaupungit ja paikat sopivat minulle oikein hyvin.

Lomaohjelmaamme kuului luonnollisesti myös retkeilyä ja luontoaktiviteettejä. Perinteinen patikointi saikin tuolla reissulla jälleen kerran uudet ulottuvuudet, sillä uusi seutu tarjosi omat haasteensa ja nautinnot meille.

Ensimmäinen patikkareissumme kohdistui 7km reittiin Pargasta-Linchos rannalle. Olimme saaneet suomalaiselta oppaalta pelkistetyn kartan, jonka avulla lähdimme tuota kaunista reittiä kulkemaan. Reissun aikana sain muistutuksen monesta tutusta asiasta, jotka nyt käytännössä koin:
1. Maasto vaikuttaa hurjan paljon siihen, kuinka rankka ja kuinka pitkä todellinen patikointi on.
2. Hellesäässä patikointi ei ole sama asia, kuin patikoida Suomen viileässä säässä keskellä korpimetsää.

Sen myös opimme, ettei oppaiden lausumat kilometrimäärät pitäneet paikkaansa tai sitten harhailimme sen verran myös omia reittejä, että kilometrejä kertyi huomaamatta laskureihimme. 

Reitti oli yli puolet matkasta pelkkää nousua ylöspäin. Nousimme n. 600metrin korkeuteen merenpinnasta, joka takasi upeat maisemat. Alkumatkan osuus kulki perinteisempää kinttupolkua pitkin, mutta sen jälkeen polku muuttui pieneksi paikalliseksi "metsätieksi". Lähes koko matkan ajan reittimme johti kauniin ja eksoottisen oliivilehdon läpi. Aivan loppumatkasta saimme myös nähdä oikean palmun keskellä muuta kasvillisuutta. 

 Eksoottiseksi reitti muodostui myös paikan historian kautta. Vaikka Pargassa on vain n. 22 000 asukasta, on siellä jopa 24 ortodoksista pientä kirkkoa. Nämä kirkot ovat hyvin huomaamattomia ja pieniä ja niitä on ripoteltu hyvinkin erikoisiin kohteisiin. Tälläkin patikointireitillä oli 2 pientä kirkkoa, joista toinen oli avonainen turisteille. Pienten kirkkojen sisäpuolella on vain pieni ikonostaasi ja kynttilöitä. Silti noissa pienissä kirkoissa vietetään useinkin häitä ja erikoistilaisuuksia, ja muutamissa järjestetään säännöllistä Jumalanpalvelus toimintaa.

Erikoisin kirkko, missä me vierailimme reissumme aikana, oli Pyhän Marian kirkko, joka oli pienellä saarella Pargan rannan lähettyvillä. Tuonne saarelle uimme kaksikin kertaa ja saimme hämmästellä keskellä saarta olevaa kirkkoa.

Patikoiminen Pargan helteessä oli palkitsevaa ja erilaista. Veden juonnista, aurinkorasvan käytöstä ja päänsuojaamisesta huolehtiminen sai aivan uuden merkityksen paahteessa. Normaalisti olen hyvin huoleton suojautumaan auringolta, siksikin etten pala herkästi. 

Sup-lautailua

Viimeisellä kouluviikolla vietimme yhden rennon (aivan kuin näitä rentoja päiviä ei olisi aiemmin ollut) ja mukavan päivän uuden aktiviteetin parissa. Samalla tämä oli meidän luokkamme viimeinen yhteinen päivä ennen valmistujaisjuhlaamme.

Opettajamme oli hankkinut meille Kuopion Matkustajasatamaan kahden tunnin Sup-lautailut, joista tunnin aikana saimme opetusta uuteen lajiin, ja seuraavan tunnin saimme mennä laudoilla vapaasti. Kaikille meille laji oli täysin uusi ja kiehtova, sillä ainakin itse olin paljon lukenut ihmisten kokemuksia blogeista ja tuttavilta. Nyt pääsin itse kokemaan, mikä on tämä uusi trendi laji.

Yllätyin positiivisesti siitä, miten helppoa lautailu oli. Sen tekniikka muistutti paljon melomista, jolloin kaivoin vain muistivarastosta aiemmin oppimamme melomisesta ja sovelsin sitä laudan kanssa menemiseen. Opimme nopeasti perustekniikat, jolloin laudalla pystyi menemään sutkot helposti.

Aallonmurtajien toiselle puolelle mentäessä huomasin lautailun haasteet. Aallokossa ja tuulessa lautailu ei ollut enää helppoa ja vakaata, mitä se tyynellä vedellä oli. Kaatuilin monta kertaa laudan päälle, mutten kylläkään kertaakaan veteen asti, mikä ei olisi minua edes haitannut. Tasapainon hakeminen aallokossa ja eteenpäin meneminen muuttuivat siis haasteelliseksi.

Suppailu oli hauska kokemus. Kauaa sitä ei kylläkään jaksanut tehdä, mutta tuota lajia olisi kiva kokeilla jossain luonnollisemmassa ympäristössä. Näköjään vesiurheilussakaan, en kaipaa kaupungin maisemia ja läheisyyttä ja koen sen väistämättä tylsäksi. Olenkin kuullut, että nykyään jotkut yritykset järjestävät suppailua myös luonnon joissa ja alueilla.

Positiivinen kokemus jäi silti suppailusta, ja varmasti tulen toistekin sitä kokeilemaan!

Vaelluksen ohjaamisen- näyttö

Viimein on kaikki näytöt taputettu muistiin. Pituudeltaan suurin näyttö "Vaelluksen ohjaaminen", jäi minulla viimeiseksi suorituksekseni tästä koulusta. Sen suoritin oman urheiluseurani nuoriso-porukalle, paikkana yllätys yllätys Hirvisuolla!

Lähdimme aurinkoisena, mutta tuulisena lauantaina kahdessa porukassa polkemaan pyörillä Hirvisuon eräkämpälle. Seuran pääohjaaja, joka toimi näyttöni arvioiana, johdatti hieman kovempikuntoisten poikien kanssa pidemmän lenkin, ja minä otin loput suorinta reittiä. Kilometrejä yhteen suuntaan kertyi 30 kilometria. Matka sujui leppoisasti tutustuen uusiin seuralaisiin, sekä päivitellen kuulumisia tutumpien kanssa. Polkeminen tuntui helpolle ja nautinnolliselle.

Perillä aloitimme porukalla päivällisen valmistamisen. Reippaana ohjaajana tartuin metrin mittaiseen kirveeseen halkoen halkoja nuotioon. Jostain syystä pienempiä puita pilkkoessa tuli kirveen kohteeksi rakas peukaloni. Pelkään hieman verta ja olin ainoa vastuullinen ohjaaja sillä hetkellä. Pienessä paniissa en ollut varma, onko minulla peukaloa ollenkaan jäljellä. Näin vain runsaasti verta käsilläni, vaikka peitin sormeni nyrkkiin. Vaikka EA- kurssit oli käyty, niin yllättävän avuttomaksi siinä menee, kun omalle kohdalle sattuu. Onneksi reippaat asiakkaani etsivät ohjeideni mukaan laastaria, mutta kukaan ei uskaltanut katsoa sormea - enkä minäkään. Hirveästi siihen koski, ja epätodellinen olo vaivasi koko illan - oliko kirves mennyt miten syvälle? Perinteinen herne-maissi-paprikapussi toimi viilentäjänä kipeään sormeen ja kokkailu jatkui taas. Illan hämärtyessä muutama rohkeampi nuori puhdisti sormeni ja laittoi uudet laastarit. Onneksi kirves ei ollutkaan hajottanut kuin kynteni, eikä siitä syvemmälle juuri ollut mennyt. Mutta koko illan ja hieman yönkin yli, se vuoti verta, ja edelleen on kipeä.

Illan aikana syötiin tonnikala-kasvispitsaa ja kävimme kävely juoksemassa luontopolun. Matkalla kyselin kasvillisuus ja suotyypeistä, sekä hieman luonnon eläimistä. Välillä pysähdyttiin tekemään punnerruksia, sekä harjoiteltiin koordinaatiota vesilätäköiden, ojien ja puiden päällä hyppien.

Loppuilta meni saunoessa, kuralammikossa uidessa, sekä nuotion loimussa paistaessa hieman terveellisimmiksi ja kauraisemmiksi muutettuja Appelsiinimuffineita. Pimeyden laskeutuessa tienoolle, laskeuduimme yöpuulle mökin lämpöön.

Seuraavana aamuna nuoret kävivät aamulenkillä sillä välin, kun valmistin aamupuuron kaikille. Siivosimme mökin yhteistyöllä ja polimme pyörillä kahdessa porukassa takaisin.

Tämä näyttö ei tuntunut oikein ollenkaan näytöltä. Minulla oli lähinnä olo, että olisin ollut leirillä ohjaajana. Muissa näytöissäni olen ollut enemmän ohjaajana ja pomona, mutta nyt vastuu jakaantui tasan seuran ohjaajan kanssa. Vaikka se ehkä heikensi näytön arvoa ja tuntua, mutta toisaalta se vähensi paineitani ja toi mukavan rennon tunnelman. Nuorten kanssa oli mukavaa olla ja puuhata. Kova ikävä tuli myös omia vanhoja aikoja, milloin itse olin aktiivina seuratoiminnassa ja harjoituksissa. Yhdessä urheileminen on vain niin kivaa! Eihän sitä tiedä, jos tulevaisuudessa palaisinkin seuraan ohjaajan roolissa...

Maastossa ruokailu - näyttö

Kevät ja koulu alkavat lähennellä loppujaan, joka tietää sitä ns. oikeaa opiskelua. Meidän koulumme on ollut lähes yhdeksänkymmentä prosenttisesti käytäntöä, kokemuksia, elämyksiä ja tekemistä, jossa paperityöt, arvosanat ja tenttiminen ovat jääneet vähiin. Nyt kuitenkin viimeisen vuoden aikana olemme tehneet niitä tasaisin väliajoin.

Vapunaatonaattona koitti päivä, jolloin suoritin yhden suosikki näytöistäni - Maastossa Ruokailemisen eli MaRun. Olin jo koko opiskelujeni ajan suunnitellut eri näyttöjäni aina opiskelujemme ohessa, mutta oikeastaan lähes kaikki suunnitelmani MaRua kohden piti hylätä, saadessani selville minulle annetun asiakasryhmän. Nuorena naisena ja kasvissyöjänä, olin aiemmin pyöritellyt rentoja katuruokia ja kasvisruokia nuotiolla tehtäväksi, mutta tulevat asiakkaani vaatisivat juuripäinvastaista; mahdollisimman hienoa ja lihaista. Kyseessä oli lähes kolmenkymmenen hengen miehinen yritysporukka, jossa edustaisin koko oppilaitosta ja koulua. Ei todellakaan siis mikään helppo ja luonnollinen asetelma minulle.

Täytyy sanoa, että kovan haasteen tämä näyttö minulle aiheutti. Rymä tulisi olemaan todella suuri verrattuna mihin olin tottunut, se olisi vaativa, sekä satuin valitsemaan ruokalajeiksi ruuat, joita en ollut koskaan aiemmin tehnyt nuotiolla (tätä ei sitten mainostettu ennakkoon... ). Yhden ainoan kerran olin testannut grillissä marjapiirakan tekoa, mutta muuten kaikki oli uutta nuotiolla. Kun on kyse vielä hienosta miesporukasta, piti ottaa huomioon, ettei ruuat saaneet olla tyypillistä terveyspiiperrystä. Minä en ole tottunut käyttämään voita tai sokeria leivonnassa lähes ollenkaan, ja nyt minun piti asiakkaiden tähden käyttää niitä. Riskiä oli siis siinäkin, osasinko laittaa niitä tarpeeksi. Jos ei ole tottunut kokkina makeaan, on todella vaikea arvioida, mikä "makeus" on sopivaa siihen tottuneelle.

Suunnittelin näyttöä pitkään, tein parina päivänä koululla esivalmisteluita ja itse näyttö päivään sain apuriksi kaksi luokkakaverina. Onneksi, en millään olisi selviytynyt yksin, runsas kiitos siis heille♥ Mutta vaikka olin mielestäni valmistautunut hyvin, oli itse näyttö päivä kiireinen ja stressaava. Hommaa oli koko ajan, ja välillä menetinkin johtajan hallintani, kun en hahmottanut työjärjestystä. Yllättävä sadesää vaikutti myös töihin.

Koko näytöstä jäi hyvä mieli. Pääasiassa onnistuttiin, eli asiakkaat saivat ruokansa ajallaan ja ruuat onnistuivat ja maistuivat. Kokonaisuutta ja Menua pidin myös onnistuneena, mitä asiakkaat ja arvioijatkin arvostivat. Se merkitsi minulle myös paljon, olivathan ennakkoasetelmat henkilökohtaisesti haastavat. Opin päivästä valtavasti, ja paljon jäi asioita, mitä tekisin toisin. Noin ison kokonaisuuden hallitsemiseen tarvitsisi useita, useita harjoituskertoja ja kokemuksia, jotta se sujuisi kokonaan.

Ps. Jostakin kumman syystä ei kameraan tullut montaakan kuvaa näytöstä... Ei ehkä kiireessä se ykköstoimenpide ollut ;)

Kaikki ruuat ostettiin mahdollisimman luomuna, suomalaisena ja lähellä tuotettuna. Ja joka ikinen ruoka tehtiin nuotiolla, paitsi vaniljakastike ja lohenkastike.

Menu

Alkuruoka

Ohra-perunarieskat

Nokkosyrttivoi

Pääruoka

Folio kasvikset- 

porkkana, kukkakaali, parsakaali, palsternakka

Paistettu kirjolohi

Nokkosperunamuusi

Raejuusto-kermaviili-herne kastike

Jälkiruoka

Kuningatarpiirakka

Vaniljakastike

Kahvi&Tee

Ohrarieskat:

35kpl

12,5 dl Maitoa

2,5 pussi (100g pussi) perunasosejauhetta

1,2 dl  juoksevaa margariinia

0,6 tl suolaa

5 dl vehnäjauhoja

2,5 dl ohrajauhoja

1. Sekoita kylmään maitoon perunasosejauhe. Anna turvota 5 min. 2. Lisää muut aineet, voi sulatettuna. 3. Ota taikinasta pieniä paloja ja taputtele kokkareet jauhotetuin käsin 3 - 4 mm:n paksuisiksi, pyöreiksi rieskoiksi. Voitele muurinpohjapannu ja paista rieskat pannulla.

4. Paista voidellussa muurinpohjapannussa/paistinpannussa. Paista molemminpuolin n. 5min 

 Folio-kasvikset

  Porkkanoita 700g
Parsakaalia 700g
 Kukkakaalia 700g
 Palsternakkaa 700g
2 Sipulia
mustapippuria
suolaa
rypsiöljyä

1. Kuori ja pilko kasvikset ja sipulia. Lajittele kasvikset ja sipuli 30 folionyyttiin. Lorauta öljyä ja mausteet jokaiseen nyyttiin. Paista hiilloksessa, kunnes kasvikset ovat kypsiä.
 
Kalalle kastike
30 - henkilölle

800g kermaviiliä
800g raejuustoa
500g pakasteherneitä
1 ruohosipuli
2rkl sitruunamehua
2tl mustapippuria

1. Sekoita ainekset keskenään ja pilko ruohosipuli joukkon.

Marjapiirakka:
1kpl - 8-12hkl
 

Pohja:
3dl Grahamjauhoja

1dl vehnäjauhoja

1dl rahkaa

50g pehmeää margariinia

0,5dl hedelmäsokeria
Kardemummaa

Täyte:
 

600g Marjoja

0,5dl perunajauhoja

0,5dl hedelmäsokeria

50g mantelilastuja

1. Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi. Painele voidellun foliolle. Paista nuotiolla n. 10min.
2. Sulata marjat ja sekoita joukkoon perunajauhot ja sokeri. Levitä marjaseos piirakkapohjalle. Jatka
paistamista n. 30-35min.

Partiolaisen seurassa

Tänä kevätlukukautena olen ollut tauolla kaikista vapaa-aikani kerhojen vetämisistä ja ohjailuista kiireisen kouluni vuoksi. Vihdoin kuitenkin suurinosa opinnoista on paketoitu pakettiin ja aikaa on taas omille, mukaville vapaa-ajan vietoilleni. Yksi niistä on lastenkerhojen vetäminen, ja niistä seurakunnan partiokerho.

Kevyt laskeutuminen lasten pariin tapahtui viikonloppuna partiolaisten kevätvaelluksella. Olen kuullut vuosien ajan juttuja näistä leireistä, nähnyt upeita kuvia ja kuunnelut hieman kadehtien unohtumattomia retkikertomuksia. Vihdoin oli minun vuoroni päästä mukaan, kylläkin ohjaajan roolissa.

Lähdimme aurinkoisena Mikael Agricolan päivänä autoletkassa Volokinpolulle. Matkan varrella saimme kokea jo jännittäviä hetkiä seuratessamme autojen sitkeää uurastusta täysin mutaisella, sohjoisella ja surkeassa kunnossa olevalla Volokinpolulle johtavalla tiepätkällä. Pääsimme kuitenkin nimeämättömälle risteysalueelle, josta lähdimme rinkkojen, ahkioiden ja lumikenkien kanssa vaeltamaan kohti Jussin tupaa. Välillä kekseliäät partiojohto - miehet rakensivat puista siltoja suurille ojille, jotta pienet partiolaiset, sekä me ohjaajat (joista allekirjoittanut laittoi täysin väärät kengät tälle reissulle kärsien siitä itse märissä sukissa ja kylmissä varpaissa - core-tex pinnan menettäneet vaelluskengät eivät olleet mitenkään paras valinta loskaan.) pääsimme kuivin jaloin jatkamaan matkaa.

Jussintuvalla keittelimme porukoissa trangioissa pussipastaa, kokosimme kaksi puolijoukkuetelttaa ja lapset lähtivät pilkille saamatta sintin sinttiä. Valmistimme sillä välin muutaman ohjaaja- kaverini kanssa lapsille hieman kilpailuja.
1. Lanka poikki- nuotiokilpailu
Pystytimme kaksi puuta n. 30cm päässä toisistaan. Sidoimme puiden väliin kolmelle eri korkeuden lankaa. Näitä pisteitä teimme neljä eli neljälle eri kolmen hengen joukkueelle. Kilpailun alussa jaoimme joukkueille yhden tulitikkuaskin, yhden puukon, sekä yhden kirveen. Joukkueesta yksi jäsen sai kilpailun alettua hakea kolme halkoa puuvarastosta. Tämän jälkeen joukkueiden piti tehdä nuotio, jonka tulen tuli katkaista langat. Ainoastaan joukkueelle jaettuja apuvälineitä sai käyttää. Ensimmäisenä kaikki kolme lankaa polttanut joukkue voitti.

Tämä kilpailu onnistui mielestäni loistavasti! Lapset innostuivat, toimivat hyvin tiimissä, olivat sitkeitä ja kärsivällisiä. Oli upea nähdä, miten yksikin joukkue kiri muiden rinnalle, vaikka oli yli puolivälin kilpailussa ilman että olivat saaneet edes tulta aikaiseksi. Lapset eivät tahtoneet luovuttaa, ja se oli mahtava huomata!

Tämän aktiviteetin alkuperäisidean olen oppinut koulustamme, jossa olemme hyödyntäneet sitä monien eri asiakasryhmien kanssa. Se vaatii ryhmässä toimimista, hieman älyä, kokemusta, taitoa, sekä kärsivällisyyttä. Eikä se ole niin helppoa aina kokeneeltakaan.

 2. Lakujen etsintä

Toinen kilpailumme oli hieman perinteikkäämpi. Rajasimme kalastajanlangalla alueen, jonka sisään piilotimme parikymmentä lakua. Työnsimme niitä, mitä ovelimpiin paikkoihin; maansisäisiin koloihin, puiden oksille, pensaikkoihin, maansisälle...

Tämän jälkeen lapset saivat tulla alueelle ja etsiä itselleen kaksi lakua.

Yllättävän hyvin lapset löysivät lakut, vaikka alkuun epäilimme piilojemme vaikeutta. Loppuvaiheessa jouduimme kylläkiin antamaan pieniä vihjeitä, jotta lapset ymmärsivät katsoa "maan alle" tai puiden korkeuksiin. Pari lakua katosi myös kuin jäljettömiin, kun itsekin unohdimme piilot...

Leirin aikana pelasimme myös hankijalkapalloa, järjestimme pienen "susi" - jekun (siis suoranaista lasten säikyttelyä) ohjaajien hiipiessä jalkapallopelikentän laitamille ulvomaan ja meidän näytellessä vaarasta. Loppujen lopuksi tästäkin tuli hauska nauruutus lasten suusta, kun huijaus paljastui.

Osa ohjaajista nukuimme Jussin tuvassa, lasten uinuessa teltoissa. Jälkikäteen kaduin valintaani, sillä tuvassa nukkuminen oli tukalan kuumaa, eikä kokemusta puolijoukkueteltasta ole kerääntynyt kuin se vaivainen yksi kerta viime kevättalvella. Mutta ainakaan tällä kertaa ei ollut ongelmana paleleminen.

Viimeisenä leiripäivänä lähdimme valloittamaan Uuranholvia. Matka sinne ei ollut täysin vaivaton, sillä vesi oli noussut, lumi oli haurasta ja joen ylittämiset tuottivat useammatkin märät varpaat - myös minulle. Perille kuitenkin päästiin, ja matkalla näimme upeita luonnon jälkiä, kun jäät sulivat kallioilla ja pienet vesinorot virtasivat.

Kahden päivän vaellusleiri oli kaikin puolin antoisa ja mukava kokemus. Rakastin leirin rentoa tunnelmaa, vapaata olemista, sekä lasten riemua olla metsän keskellä. Koin itse suurta virkistystä, rentoutumista, sekä nautintoa olla metsässä, vaikka olinkin samalla yhtenä vastuullisena ohjaajana. Oppimista tapahtui jälleen kerran; 1. Mieti varusteet ennakkoon hyvin (tästä opin joka kerta...). Ota kumpparit loskaan, villasukkia enemmän kuin yhdet. 2. Nuku ulkona, jos et palele, ja varusteesi soveltuvat siihen. 3. Opettele syömään vaelluksilla enemmän.

Rentoa olemista ja oppimista

Viimeisen viikon tullessa, oli mieli täynnä tunteita. Viimeinen viikko, sitä ei saisi liikaa ajatella. Tuntuu uskomattomalle ajatella sen olevan ohi nyt. Niin monta tunnetta ja tapahtumaa on mahtunut niihin. Niin ristiriitaiselle tuntuu sanoa "heihei". Ehkä näemme, ehkä emme. Silti hyvää toivottelemme. Kotimatka alkaa pian, ja sitä ennen on hyvä tarkastella, missä olin, mitä opin.

Tällä viikolla halusin tehdä kaikki ne asiat töissä, mistä olin haaveillut koko harjoittelun ajan. Siksikin päivistä tuli varsin erilaisia, rentoja ja jopa turistimaisia. Olin kaksi kertaa varusvarastolla Jeriksen puolella, joka ei poikennut juuri Muonion puolen varastosta. Raahaamisia oli vähemmän, sillä kaikkialle pääsi sisäkautta, eikä moottorikelkkoja tarvittu. Myös huoneita oli vähemmän. Olin perinteisissä talviaktiviteeteissa jouluaattona, jolloin jaoimme ylimääräisenä asiakkaille diplomit, napapiiriin yli selviytymisestä. Joulu tarttui viimein täälläkin ihmisiin, edes hieman. Aktiviteetteja ei ole ollut niin paljon, asiakkaat ovat viipyneet pidempään, eikä hoppu ja touhu ole ollut koko ajan läsnä. Se sopi minulle paremmin. Työn tekee paremmin, laadukkaammin ja nautinnollisemmin, kun saa keskittyä rauhassa siihen, mitä tekee.

Uutuutena oli tällä viikolla 2 kertaa tehty reissu Torassieppiin. Torassiepissä on todennäköisesti Suomen vanhin yhtäjaksoisesti ollut porotila. Viimeisen yrittäjän kuoltua, osti yritys sen itselleen ja jatkoi toimintaa hieman eri näkökulmasta. Paikalla on myös alueen ensimmäinen hotelli. Aikoinaan eräs saksalainen halusi perustaa kodin jonnekin lähistölle ja keksi rakentaa paikalle talon, joka sijaitsi kätevästi puolivälissä Pallasta ja Olosta. Näin matkailijat pysähtyivät talolle yöpymään. Talossa asui myös parhaimmillaan yli 21 ihmistä, mutta kun lapset muuttivat muualle, jäi tilaa tyhjiksi "turisteja" varten.

Torassiepissä on myös kuuluisa jäähotelli/ravintola. Jokaisessa vierailussamme esittelimme ensin hotellin huoneita. Kaikki ei vielä ollut valmista siellä, mutta paljon oli silti jo näytettävää. Osaan huoneista odotetaan jo asiakkaitakin. Aivan mielettömän taitavaa taidetta, oli raapustettu hotellinseiniin. Huoneet itsessään oli pieniä, mutta jokaiseen oli taiteiltu eri teema. Jokainen niistä liittyi myös jollakin tavalla Suomeen, joko sen kulttuuriin, eläimistöön tai historiaan. Hotellihuoneet huipuentuivat päässä olevaan suuren ravintolasaliiin. Siellä tarjoilimme asiakkaille luonnollisen lounaan. Oli kiva päästä käyttämään tarjoilijan "taitoja", joita olemme hieman harjoitelleet erilaisilla kokki kursseillamme. Tämän jälkeen kävelimme asiakkaiden kanssa porotilan läpi vanhalle hotelille ja pääpaikalle. Siellä jaoimme ryhmän kahteen osaan. Toinen porukka lähti poromiesten mukana poroalulle, kun toinen lähti vanhaan museoon kuuntelemaan poroluentoa.

Ensimmäisellä kerralla Torassiepissä halusin leikkiä turistia. Menin siis Austarialaismiehen kanssa samaan rekeen ja fiilistelin samaa matkaa turistien mukana poroajelusta. Täytyy myöntää, että pidin ajelusta, ja ihastuin hieman noihin pohjoisen elukoihin. Kun lapset kiljahletivat riemusta, porojen lähtiessä juoksemaan, kannustin mielessäni niitä juoksemaan enemmän. Vauhdikkaat pätkät olivat myös minun mieleeni.

Myös poroluento, sekä alueen ensimmäisessä hotelissa tapahtuneet luennot opettivat minua suuresti. Sain uutta tietoa poroista, niiden elinympäristöistä, vihollisista ja hoidosta. Myös talon ja alueen historia kiinnostivat minua suuresti, tällaisena kulttuurin ja historian ystävänä.

Sunnuntaina oli viimeinen päiväni. Tuntui haikealle ja ristiriitaiselle. Sydän oli jäänyt jo Muonioon ja Lapin kaamokseen, mutta perheenkin luokse oli mukava palata. Ennen pakkaamisten aloittamista, halusin toteuttaa viimeisen unelmani suhteessa harjoitteluun: Huski-safarin.

Minä en ole todellakaan mikään koiraihminen. Meillä ei ole koskaan ollut koiraa, enkä ole oikeastaan niin tottunut - päinvastoin enemmän vierastan. Kuitenkin olen utelias moniin asioihin, ja ollessani yrityksessä, jossa on Euroopan suurin Huski-tarha, halusin totta kai päästä kokeilemaan edes pientä koira- safaria. Pitäisihän minun myös tietää, mitä ne turistit hehkuttivat jokaisessa palautteessaan.

Sain eteeni kuusi koiraa, ja yhden pelokkaan turistin. Pakkasta oli tuolloin yli - 23 astetta, joka lisäsi henkilökohtaisia haasteita varpaisiini, sekä sormiini. Koirat juoksivat hirmuista vauhtia, ja jouduin ajamaan koko matkan jarrun päällä, muiden nautiskellessa jalaksilla. Meille oli laitettu suhteessa liikaa koiria painoon nähden, jonka suomalainen pääopas tajusi kesken matkan. Välillä mentiin vaaratilanteissa, kun koirani olisivat halunneet ohittaa koko letkan, minun painaessa jarrulla.

 Täytyy silti sanoa, että nautin matkasta. Ekologisena ihmisena pidän ajatuksesta, että saan nauttia vauhdin ja maisemien hurmasta, ilman minkäänlaista keinotekoista energiaa. Eläinten vauhdissa on myös omanlaista jännitystä ja hallitsemattomuutta, mitä esimerkiksi moottorikelkoissa ei ole. Uusi halu ja unelma syttyi päästä uudestaan safarille - mutta silloin tahdon sopivan määrän koiria eteeni.

Kaikki loppuu ja loppui myös aikanaan. Sunnuntaina värittelin kyyneleet virraten kiitos - korttia työpaikalleni. Muistot, ilon, sekä vaikeuden hetket virtasivat ulos kyyneleiden mukana. Yksi iso asia elämässäni oli toteutunut ja tullut päätökseensä. Ja minä olin selvinnyt siitä. Maanantai aamuna bussini lähti kohti Rovaniemeä. Aurinko väritti tummilla väreillään taivaankannen. Imin sisääni kaiken Lapista, halusin muistaan aina ne värit. Junassa istuessani näin Kemin kohdalla ensi kertaa auringon lähes kuukauteen, joka yllätykseksi minulle tuotti surullisen olotilan. Se oli kuin niitti Lapille, harjoittelulleni, sekä sydämeni rajalle, minkä taakse sen jätin. Mutta sen tiedän, että sen rajan taakse, minä palaan vielä.

Harmaita päiviä

”Kolme yötä jouluun on.” Niin, joulu lähestyy myös tänne pohjolaan. Viikonloppu tuntui haikealta, sillä moni harjoittelija lähti silloin pois joulun viettoon koteihinsa. Tänne on jäänyt loppujen lopuksi vähän porukkaa. Muutamia lähtee myös ennen pyhiä pois. En tiedä, kuinka paljon porukkaa jää sitten vain jouluksi.

n. klo 9.30 

Viime viikko oli erilainen kuin muut. Harmaus kuvastaa sitä niin sään kuin mielen osalta. Viikkoon on sisältynyt monia hienoja ja kiitollisia hetkiä, mutta myös paljon niitä, kun voimavarat ovat alkaneet loppua. Joulunkin ajatteleminen alkaa tuntua ristiriitaiselle. Se on kuulemma kiireisintä aikaa täällä, ja itse kaipaisin nyt eniten lepoa ja rauhaa. Mutta tämä oli valintani, kokea myös joulu sesongissa, ja tiesin myös ennakkoon oloni täällä olemaan ristiriitaista ja vaikeaakin – unelman keskellä.

Alkuviikko oli kylläkin upea. Pakkasta oli hurjan paljon, yli – 25 astetta. Se tuotti haasteita työllemme, sillä turistit eivät todellakaan ole tottuneet kylmään, niin kuin emme täysin mekään. Tämän vuoksi, etenkään lapset eivät jaksaneet olla aktiviteeteissä niin kauaa, kuin alun perin oli suunniteltu.

Olin maanantaina Jeriksellä talviaktiviteeteissa. Olin vastuussa nuotiosta, tarjoilusta, pukkailusta, sekä lumikenkäilystä. Olo oli koko päivän kuin ensiaputädillä, sillä nuotiosta tuli erittäin suosittu paikka. Moni lapsi itki ja huusi kylmyyttä. Tiesin, miltä heistä tuntui. Turistit puhuivat, että lappilaiset ovat heidän mielestään sankareita, kun elävät tällaisessa paikassa ympäri vuoden. Itse kehuin heitä sankareiksi, ei ole varmasti helppoa tulla lämpimistä Euroopan maista tänne pohjolaan. Kylmyyden keskellä saimme silti nauttia uskomattoman kauniista säästä, ja taivaan monista väreistä. Pakkanen on selviytymistä mutta nautintoa. Se muuttaa luonnon upeaksi.

Mini talvi-aktiviteettejemme pääpaikka.

Tiistaipäivä oli todella pitkä ja jopa tylsä. Olin koko päivän leipomassa lasten kanssa pipareita. Siellä ei ollut virallisia oppaita ollenkaan, vaan pari ranskalaisten mukana tullutta opasta. He kuitenkin viettivät enemmän aikaa tietokoneillaan, kuin lasten kanssa. Tämä tuotti jonkin verran haasteita minulle. Lapset eivät osaa ja ymmärrä englantia, enkä minä ranskaa. Oli vaikea selittää pelkillä käsiliikkeillä ja muutamalla ranskan sanalla, mitkä täällä olen oppinut ”niin, näin, kiitos, terve…” – näillä mentiin koko päivä. Aikuiset olivat sillä välin moottorikelkka aktiviteeteissa, joissa heillä oli paljon ongelmia tuolloin. Tämän vuoksi lapset joutuivat odottamaan pitkään aikuisia. Muutamia jouluisia lisäsanoja opin tuona päivänä ranskalaisilta, ja pääsin piirtämään lukuisia joulupukkeja lapsille.

Keskiviikkona vietin vapaapäivää äidinkielen kirjojen, sekä Muonion kauppojen äärellä. Täällä on ollut tosi hyvää aikaa myös opiskelulle. Minulla olisi ollut pari lukion kurssia Savossa, joita olen suorittanut täällä ollessa netissä. Se on mukavaa vastapainoa fyysiselle ja aktiiviselle työlle!

Torstaina lähdimme asiakkaidemme kanssa moottorikelkoilla joulupukin luokse. Oli tosi kova pakkanen aamulla ja sen vuoksi teimme kaksi eri reissua. Ensimmäisen vain kelkkailemassa aikuisten kanssa ja toisen kerran haimme lapset lämpimästä mukaan pukin luokse. Kelkoissa oli ongelmia kylmyyden vuoksi, joten aikataulut viivästyivät paljon. Päivän aikana lämpötila nousi yllättäen ylös. Aamulla pakkasen ollessa jopa -27 astetta, oli se iltapäivällä -17 ja illalla -12. Huh, se tuntui jo melkein helteeltä! Iltapäivällä kuuntelimme myös shamaanin tarinoita kodassa, sekä kävimme porojen luona.

Voiko kauniinpaa olla? - 25 astetta pakkasta, ja koko päivän "valoisan" - ajan ihastelimme alati vaihtuvia värejä. Taivas oli punainen. Minä häkeltynyt. Työaikaa parhaimmillaan pohjoisessa♥

Perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa näkemään huski- aktiviteetin. Se ei ollut kovin ihmeellinen, sillä annoimme asiakkaat huski – puolen oppailla ja järjestimme sillä aikaa kotaan juomiset ja keksit. Hauska oli silti nähdä, kuinka huski reissu tapahtuu. Voi, mieletön, miten paljon energiaa niillä koirilla on! Se näytti ja kuulosti uskomattomalta. Iltapäivällä olin myös aktiviteeteissä, sekä piparinpaistossa.