Lähdimme aurinkoisena, mutta tuulisena lauantaina kahdessa porukassa polkemaan pyörillä Hirvisuon eräkämpälle. Seuran pääohjaaja, joka toimi näyttöni arvioiana, johdatti hieman kovempikuntoisten poikien kanssa pidemmän lenkin, ja minä otin loput suorinta reittiä. Kilometrejä yhteen suuntaan kertyi 30 kilometria. Matka sujui leppoisasti tutustuen uusiin seuralaisiin, sekä päivitellen kuulumisia tutumpien kanssa. Polkeminen tuntui helpolle ja nautinnolliselle.
Perillä aloitimme porukalla päivällisen valmistamisen. Reippaana ohjaajana tartuin metrin mittaiseen kirveeseen halkoen halkoja nuotioon. Jostain syystä pienempiä puita pilkkoessa tuli kirveen kohteeksi rakas peukaloni. Pelkään hieman verta ja olin ainoa vastuullinen ohjaaja sillä hetkellä. Pienessä paniissa en ollut varma, onko minulla peukaloa ollenkaan jäljellä. Näin vain runsaasti verta käsilläni, vaikka peitin sormeni nyrkkiin. Vaikka EA- kurssit oli käyty, niin yllättävän avuttomaksi siinä menee, kun omalle kohdalle sattuu. Onneksi reippaat asiakkaani etsivät ohjeideni mukaan laastaria, mutta kukaan ei uskaltanut katsoa sormea - enkä minäkään. Hirveästi siihen koski, ja epätodellinen olo vaivasi koko illan - oliko kirves mennyt miten syvälle? Perinteinen herne-maissi-paprikapussi toimi viilentäjänä kipeään sormeen ja kokkailu jatkui taas. Illan hämärtyessä muutama rohkeampi nuori puhdisti sormeni ja laittoi uudet laastarit. Onneksi kirves ei ollutkaan hajottanut kuin kynteni, eikä siitä syvemmälle juuri ollut mennyt. Mutta koko illan ja hieman yönkin yli, se vuoti verta, ja edelleen on kipeä.
Illan aikana syötiin tonnikala-kasvispitsaa ja kävimme kävely juoksemassa luontopolun. Matkalla kyselin kasvillisuus ja suotyypeistä, sekä hieman luonnon eläimistä. Välillä pysähdyttiin tekemään punnerruksia, sekä harjoiteltiin koordinaatiota vesilätäköiden, ojien ja puiden päällä hyppien.
Loppuilta meni saunoessa, kuralammikossa uidessa, sekä nuotion loimussa paistaessa hieman terveellisimmiksi ja kauraisemmiksi muutettuja Appelsiinimuffineita. Pimeyden laskeutuessa tienoolle, laskeuduimme yöpuulle mökin lämpöön.
Seuraavana aamuna nuoret kävivät aamulenkillä sillä välin, kun valmistin aamupuuron kaikille. Siivosimme mökin yhteistyöllä ja polimme pyörillä kahdessa porukassa takaisin.
Tämä näyttö ei tuntunut oikein ollenkaan näytöltä. Minulla oli lähinnä olo, että olisin ollut leirillä ohjaajana. Muissa näytöissäni olen ollut enemmän ohjaajana ja pomona, mutta nyt vastuu jakaantui tasan seuran ohjaajan kanssa. Vaikka se ehkä heikensi näytön arvoa ja tuntua, mutta toisaalta se vähensi paineitani ja toi mukavan rennon tunnelman. Nuorten kanssa oli mukavaa olla ja puuhata. Kova ikävä tuli myös omia vanhoja aikoja, milloin itse olin aktiivina seuratoiminnassa ja harjoituksissa. Yhdessä urheileminen on vain niin kivaa! Eihän sitä tiedä, jos tulevaisuudessa palaisinkin seuraan ohjaajan roolissa...
