Rentoa olemista ja oppimista

Viimeisen viikon tullessa, oli mieli täynnä tunteita. Viimeinen viikko, sitä ei saisi liikaa ajatella. Tuntuu uskomattomalle ajatella sen olevan ohi nyt. Niin monta tunnetta ja tapahtumaa on mahtunut niihin. Niin ristiriitaiselle tuntuu sanoa "heihei". Ehkä näemme, ehkä emme. Silti hyvää toivottelemme. Kotimatka alkaa pian, ja sitä ennen on hyvä tarkastella, missä olin, mitä opin.

Tällä viikolla halusin tehdä kaikki ne asiat töissä, mistä olin haaveillut koko harjoittelun ajan. Siksikin päivistä tuli varsin erilaisia, rentoja ja jopa turistimaisia. Olin kaksi kertaa varusvarastolla Jeriksen puolella, joka ei poikennut juuri Muonion puolen varastosta. Raahaamisia oli vähemmän, sillä kaikkialle pääsi sisäkautta, eikä moottorikelkkoja tarvittu. Myös huoneita oli vähemmän. Olin perinteisissä talviaktiviteeteissa jouluaattona, jolloin jaoimme ylimääräisenä asiakkaille diplomit, napapiiriin yli selviytymisestä. Joulu tarttui viimein täälläkin ihmisiin, edes hieman. Aktiviteetteja ei ole ollut niin paljon, asiakkaat ovat viipyneet pidempään, eikä hoppu ja touhu ole ollut koko ajan läsnä. Se sopi minulle paremmin. Työn tekee paremmin, laadukkaammin ja nautinnollisemmin, kun saa keskittyä rauhassa siihen, mitä tekee.

Uutuutena oli tällä viikolla 2 kertaa tehty reissu Torassieppiin. Torassiepissä on todennäköisesti Suomen vanhin yhtäjaksoisesti ollut porotila. Viimeisen yrittäjän kuoltua, osti yritys sen itselleen ja jatkoi toimintaa hieman eri näkökulmasta. Paikalla on myös alueen ensimmäinen hotelli. Aikoinaan eräs saksalainen halusi perustaa kodin jonnekin lähistölle ja keksi rakentaa paikalle talon, joka sijaitsi kätevästi puolivälissä Pallasta ja Olosta. Näin matkailijat pysähtyivät talolle yöpymään. Talossa asui myös parhaimmillaan yli 21 ihmistä, mutta kun lapset muuttivat muualle, jäi tilaa tyhjiksi "turisteja" varten.

Torassiepissä on myös kuuluisa jäähotelli/ravintola. Jokaisessa vierailussamme esittelimme ensin hotellin huoneita. Kaikki ei vielä ollut valmista siellä, mutta paljon oli silti jo näytettävää. Osaan huoneista odotetaan jo asiakkaitakin. Aivan mielettömän taitavaa taidetta, oli raapustettu hotellinseiniin. Huoneet itsessään oli pieniä, mutta jokaiseen oli taiteiltu eri teema. Jokainen niistä liittyi myös jollakin tavalla Suomeen, joko sen kulttuuriin, eläimistöön tai historiaan. Hotellihuoneet huipuentuivat päässä olevaan suuren ravintolasaliiin. Siellä tarjoilimme asiakkaille luonnollisen lounaan. Oli kiva päästä käyttämään tarjoilijan "taitoja", joita olemme hieman harjoitelleet erilaisilla kokki kursseillamme. Tämän jälkeen kävelimme asiakkaiden kanssa porotilan läpi vanhalle hotelille ja pääpaikalle. Siellä jaoimme ryhmän kahteen osaan. Toinen porukka lähti poromiesten mukana poroalulle, kun toinen lähti vanhaan museoon kuuntelemaan poroluentoa.

Ensimmäisellä kerralla Torassiepissä halusin leikkiä turistia. Menin siis Austarialaismiehen kanssa samaan rekeen ja fiilistelin samaa matkaa turistien mukana poroajelusta. Täytyy myöntää, että pidin ajelusta, ja ihastuin hieman noihin pohjoisen elukoihin. Kun lapset kiljahletivat riemusta, porojen lähtiessä juoksemaan, kannustin mielessäni niitä juoksemaan enemmän. Vauhdikkaat pätkät olivat myös minun mieleeni.

Myös poroluento, sekä alueen ensimmäisessä hotelissa tapahtuneet luennot opettivat minua suuresti. Sain uutta tietoa poroista, niiden elinympäristöistä, vihollisista ja hoidosta. Myös talon ja alueen historia kiinnostivat minua suuresti, tällaisena kulttuurin ja historian ystävänä.

Sunnuntaina oli viimeinen päiväni. Tuntui haikealle ja ristiriitaiselle. Sydän oli jäänyt jo Muonioon ja Lapin kaamokseen, mutta perheenkin luokse oli mukava palata. Ennen pakkaamisten aloittamista, halusin toteuttaa viimeisen unelmani suhteessa harjoitteluun: Huski-safarin.

Minä en ole todellakaan mikään koiraihminen. Meillä ei ole koskaan ollut koiraa, enkä ole oikeastaan niin tottunut - päinvastoin enemmän vierastan. Kuitenkin olen utelias moniin asioihin, ja ollessani yrityksessä, jossa on Euroopan suurin Huski-tarha, halusin totta kai päästä kokeilemaan edes pientä koira- safaria. Pitäisihän minun myös tietää, mitä ne turistit hehkuttivat jokaisessa palautteessaan.

Sain eteeni kuusi koiraa, ja yhden pelokkaan turistin. Pakkasta oli tuolloin yli - 23 astetta, joka lisäsi henkilökohtaisia haasteita varpaisiini, sekä sormiini. Koirat juoksivat hirmuista vauhtia, ja jouduin ajamaan koko matkan jarrun päällä, muiden nautiskellessa jalaksilla. Meille oli laitettu suhteessa liikaa koiria painoon nähden, jonka suomalainen pääopas tajusi kesken matkan. Välillä mentiin vaaratilanteissa, kun koirani olisivat halunneet ohittaa koko letkan, minun painaessa jarrulla.

 Täytyy silti sanoa, että nautin matkasta. Ekologisena ihmisena pidän ajatuksesta, että saan nauttia vauhdin ja maisemien hurmasta, ilman minkäänlaista keinotekoista energiaa. Eläinten vauhdissa on myös omanlaista jännitystä ja hallitsemattomuutta, mitä esimerkiksi moottorikelkoissa ei ole. Uusi halu ja unelma syttyi päästä uudestaan safarille - mutta silloin tahdon sopivan määrän koiria eteeni.

Kaikki loppuu ja loppui myös aikanaan. Sunnuntaina värittelin kyyneleet virraten kiitos - korttia työpaikalleni. Muistot, ilon, sekä vaikeuden hetket virtasivat ulos kyyneleiden mukana. Yksi iso asia elämässäni oli toteutunut ja tullut päätökseensä. Ja minä olin selvinnyt siitä. Maanantai aamuna bussini lähti kohti Rovaniemeä. Aurinko väritti tummilla väreillään taivaankannen. Imin sisääni kaiken Lapista, halusin muistaan aina ne värit. Junassa istuessani näin Kemin kohdalla ensi kertaa auringon lähes kuukauteen, joka yllätykseksi minulle tuotti surullisen olotilan. Se oli kuin niitti Lapille, harjoittelulleni, sekä sydämeni rajalle, minkä taakse sen jätin. Mutta sen tiedän, että sen rajan taakse, minä palaan vielä.

Harmaita päiviä

”Kolme yötä jouluun on.” Niin, joulu lähestyy myös tänne pohjolaan. Viikonloppu tuntui haikealta, sillä moni harjoittelija lähti silloin pois joulun viettoon koteihinsa. Tänne on jäänyt loppujen lopuksi vähän porukkaa. Muutamia lähtee myös ennen pyhiä pois. En tiedä, kuinka paljon porukkaa jää sitten vain jouluksi.

n. klo 9.30 

Viime viikko oli erilainen kuin muut. Harmaus kuvastaa sitä niin sään kuin mielen osalta. Viikkoon on sisältynyt monia hienoja ja kiitollisia hetkiä, mutta myös paljon niitä, kun voimavarat ovat alkaneet loppua. Joulunkin ajatteleminen alkaa tuntua ristiriitaiselle. Se on kuulemma kiireisintä aikaa täällä, ja itse kaipaisin nyt eniten lepoa ja rauhaa. Mutta tämä oli valintani, kokea myös joulu sesongissa, ja tiesin myös ennakkoon oloni täällä olemaan ristiriitaista ja vaikeaakin – unelman keskellä.

Alkuviikko oli kylläkin upea. Pakkasta oli hurjan paljon, yli – 25 astetta. Se tuotti haasteita työllemme, sillä turistit eivät todellakaan ole tottuneet kylmään, niin kuin emme täysin mekään. Tämän vuoksi, etenkään lapset eivät jaksaneet olla aktiviteeteissä niin kauaa, kuin alun perin oli suunniteltu.

Olin maanantaina Jeriksellä talviaktiviteeteissa. Olin vastuussa nuotiosta, tarjoilusta, pukkailusta, sekä lumikenkäilystä. Olo oli koko päivän kuin ensiaputädillä, sillä nuotiosta tuli erittäin suosittu paikka. Moni lapsi itki ja huusi kylmyyttä. Tiesin, miltä heistä tuntui. Turistit puhuivat, että lappilaiset ovat heidän mielestään sankareita, kun elävät tällaisessa paikassa ympäri vuoden. Itse kehuin heitä sankareiksi, ei ole varmasti helppoa tulla lämpimistä Euroopan maista tänne pohjolaan. Kylmyyden keskellä saimme silti nauttia uskomattoman kauniista säästä, ja taivaan monista väreistä. Pakkanen on selviytymistä mutta nautintoa. Se muuttaa luonnon upeaksi.

Mini talvi-aktiviteettejemme pääpaikka.

Tiistaipäivä oli todella pitkä ja jopa tylsä. Olin koko päivän leipomassa lasten kanssa pipareita. Siellä ei ollut virallisia oppaita ollenkaan, vaan pari ranskalaisten mukana tullutta opasta. He kuitenkin viettivät enemmän aikaa tietokoneillaan, kuin lasten kanssa. Tämä tuotti jonkin verran haasteita minulle. Lapset eivät osaa ja ymmärrä englantia, enkä minä ranskaa. Oli vaikea selittää pelkillä käsiliikkeillä ja muutamalla ranskan sanalla, mitkä täällä olen oppinut ”niin, näin, kiitos, terve…” – näillä mentiin koko päivä. Aikuiset olivat sillä välin moottorikelkka aktiviteeteissa, joissa heillä oli paljon ongelmia tuolloin. Tämän vuoksi lapset joutuivat odottamaan pitkään aikuisia. Muutamia jouluisia lisäsanoja opin tuona päivänä ranskalaisilta, ja pääsin piirtämään lukuisia joulupukkeja lapsille.

Keskiviikkona vietin vapaapäivää äidinkielen kirjojen, sekä Muonion kauppojen äärellä. Täällä on ollut tosi hyvää aikaa myös opiskelulle. Minulla olisi ollut pari lukion kurssia Savossa, joita olen suorittanut täällä ollessa netissä. Se on mukavaa vastapainoa fyysiselle ja aktiiviselle työlle!

Torstaina lähdimme asiakkaidemme kanssa moottorikelkoilla joulupukin luokse. Oli tosi kova pakkanen aamulla ja sen vuoksi teimme kaksi eri reissua. Ensimmäisen vain kelkkailemassa aikuisten kanssa ja toisen kerran haimme lapset lämpimästä mukaan pukin luokse. Kelkoissa oli ongelmia kylmyyden vuoksi, joten aikataulut viivästyivät paljon. Päivän aikana lämpötila nousi yllättäen ylös. Aamulla pakkasen ollessa jopa -27 astetta, oli se iltapäivällä -17 ja illalla -12. Huh, se tuntui jo melkein helteeltä! Iltapäivällä kuuntelimme myös shamaanin tarinoita kodassa, sekä kävimme porojen luona.

Voiko kauniinpaa olla? - 25 astetta pakkasta, ja koko päivän "valoisan" - ajan ihastelimme alati vaihtuvia värejä. Taivas oli punainen. Minä häkeltynyt. Työaikaa parhaimmillaan pohjoisessa♥

Perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa näkemään huski- aktiviteetin. Se ei ollut kovin ihmeellinen, sillä annoimme asiakkaat huski – puolen oppailla ja järjestimme sillä aikaa kotaan juomiset ja keksit. Hauska oli silti nähdä, kuinka huski reissu tapahtuu. Voi, mieletön, miten paljon energiaa niillä koirilla on! Se näytti ja kuulosti uskomattomalta. Iltapäivällä olin myös aktiviteeteissä, sekä piparinpaistossa.

Turistina töissä

 Reilu viikko on kerinnyt vierähtää Lapin ihmemaassa. Päivät ovat muuttuneet koko ajan helpommiksi, kivemmiksi ja nautinnollisimmiksi. Näköjään positiiviseen fiilikseen vaikuttaa paljon se, että työt muuttuvat tutummiksi, ihmiset läheisimmiksi ja rohkeus tehdä ja olla kasvaa päivä päivältä enemmän. Työmäärät eivät siis suinkaan ole pienentyneet, mutta nautin niistä enemmän ja energia tehdä on kasvanut.

Torstaina olin koko päivän ensimmäistä kertaa sisähommissa. Täällä suurin osa ulkomaalaisryhmistä on vain 3-4 päivää, joten heidän ohjelmansa on hurjan tiivis! Sen vuoksi viikkoon mahtuu 2 vaihtopäivää, jotka ovat luonnollisesti kaikkein kiireisin siivous, sekä varustepuolella. Torstain vaihtopäivänä olin toisen harjoittelijan kanssa varustevarastolla. Meidän tuli ottaa vastaan asiakkaiden varusteet, lajitella ne kuivumaan, sekä viedä valmiiksi uusille asiakkaille varusteet hotellihuoneisiin. Homma kuulosti ennakkoon tylsälle ja raskaalle, mutta päivästä tulikin mainio! Meillä oli hauskaa tehdä töitä, ja yhdessä tehdessä aika meni nopeasti ja helposti. Oli myös kiinnostavaa nähdä ihmisten hotellihuoneita ja laittaa varusteet kauniisti esille ajatellen lämpimästi tulevia hämmentyneitä turisteja.

Ensimmäistä kertaa pääsin tuona päivänä myös tutustumaan yrityksen suureen huski- tarhaan. En ole koskaan käynyt millään huski tarhalla. Ainoastaan olen nähnyt niitä koiranulkoiluttajilla ja muutamilla ajoilla. Täällä ollessani olen melkein viikon ajan kuullut huskeista. Lähes kilometrin päähän yrityksestä, olen tiennyt saapuvani lähelle "kotiani", kun koirien suuri haukunta on kuulunut. Vihdoinkin tuona torstaipäivänä, harjoittelukaverini vei minut huski -tarhalle. Yli 400 huskia tervehti meitä toiset innokkaasti, toiset vain kuonoa ojentaen. Huh, se oli mielenkiintoinen tutustuminen!

Muonion keskusta sunnuntaina klo 13.30

Perjantaina lähdin ensimmäistä kertaa Jeriksen puolelle parin ulkomaalaisen oppaan kanssa.  Yrityksellä on hotelleja 5 eri paikassa, joista osa on ympäri Muoniota ja pari pohjoisempana Lapissa. Näissä jokaisessa paikassa on oma hotelli, sekä opaspalveluita, mutta ei kovin paljon oppaita. Tämän vuoksi meidän yksiköstämme lähetetään lähes joka päivä oppaita muihin yksiköihin auttamaan töihin. Jeris on itselleni tuttu perheemme lomareissulta, sillä olemme käyneet hiihtämässä siellä, sekä uimassa avanto- ja minikylpylässä.

Jokainen aktiviteetti sisältää pienen tarjoilun; kuumaa kaakaota/mehua ja keksejä. Näitä ihmiset rakastavat!

 Päivämme oli siellä hyvin samantapainen kuin pääpaikassamme. Pidimme heille miniaktiviteetteja, joiden sisältö oli suurin piirtein sama. Ympäristö oli suurin eroavaisuus näiden välillä. Pääpaikassamme pidämme aktiviteetit pihassa, sekä pilkkimisen rannassa, mutta Jeriksellä olimme jäällä. Monet tämän ranskalaisryhmän ihmisistä puhui englantia, joten päivästä tuli mielenkiintoinen monien keskusteluiden myötä. Olin myös ensimmäistä kertaa pilkkimisoppaana. En muistanut monia pilkkimiseen liittyviä englannin kielisiä sanoja, joten tyydyin enemmän näyttämään ja opastamaan kädestä pitäen.

Sunnuntai klo 14.00

Turistit ovat tosi innokkaita pilkkijöitä, ja heille on ihmeellistä olla jäällä. Monet varmistivat jään kestävyyttä ja ihmettelivät, että sen alla on todella järvi ja kaloja. Täällä ollessa on tullut huomattua ja opittua se, kuinka pienet ja yksinkertaiset asiat ovat ihmeellisiä ja uusia ulkomaalaisille. Moni kantasuomalainen tuskin ajattelee pilkkimistä ihmeellisenä asiana, mutta pelkkä jää, kaira ja pilkki on suuri ihme turisteille. Emmekä me ole saaneet kuin 2 kertaa saalista asiakkaiden kanssa, joten kokemus jää yleensä nimenomaan pilkkimiseen. Yksi käytännön ongelma on vain pilkkioppaan töissä; siinä joutuu olemaan paljon ilman hanskoja, joten sormeni jäätyivät luonnollisesti. Onneksi olimme tehneet nuotion rannalle, jonne sopivissa tilaisuuksissa menin lämmittelemään turistien kanssa.

 Lauantain piti olla minulla vapaapäivä mutta tullessani aamupalalle näin uudet työvuorolistat, joissa töitä oli merkitty. Päivästä tuli silti hauska ja olo oli koko päivän kuin turistilla, vaikka töissä olevinaan olin. Kävimme ajamassa kelkoilla ympäri Muonion ja Oloksen seutuja. Matkan varrella löysimme 2 postilaatikkoa, joissa oli ranskaksi kirjoitettu kirje tontuilta. Lapsia varoitettiin joulupukista ja käskettiin etsimään lyhtyjä matkan varrelta. Voi, lapset huusivat ja kiljuivat riemusta. Se oli mahtavan kuuloista ja näköistä, vaikken ymmärtänyt heitä. Viimein me löysimme myös pukin. Hän asui keskellä metsää, pienessä puumökissä, jonka pihamaalle oli laitettu kota. Yksi perhe kerrallaan kävi tonttujen johdattelemana pukin luona, ja muut leikkivät kodan luona syöden pannukakkuja.

Samana iltapäivänä kävimme tervehtimässä jouluporoja, sekä tarinankertoja shamaania. Kaikki aktiviteetit olivat uusia, joten sain lähinnä seurata muiden työskentelyä. 

Sunnuntaina Muoniossa rikottiin tämän vuoden pakkasennätys. - 28,9 C. Kirkkomatkalla sainkin uudenlaisen ilmeen, kun pakkanen halusi "kaunistaa" minut joulujuhlaan.

Lauantain iltani huipentui yksinäiseen hiihtoreissuuni, alla kirkkaan tähtitaivaan ja revontulten. Siinä hetkessä mieleni pysähtyi ja kääntyi yläilmoihin. Tätä on elämä, tätä on rakkaus. Tänne haluan jäädä♥

Ranskaa, Espanjaa, Afrikkaa, Australiaa

Tullessani lauantai-iltana väsyneenä Muonion yritykseen, oli ympärilläni yllättäen suuri määrä ulkomaalaisia ja erikielisiä turisteja. Majoitukseksi sain pienen autiotuvan kokoisen n. 10 neliön mökin, jossa oli sähköt muttei vettä. Mökki oli aluksi tosi kylmä, ja tuntui ironiselta tulla perille kun nyhjötin illan kylki patterissa kiinni yrittäen lämmittää itseäni ja mökkiä. Sain asustaa mökissä kuusi päivää, jonka jälkeen muutin kuvan viereiseen mökkiin yhdessä Hollantilaisen työntekijän kanssa. Jää nähtäväksi, kuinka hyvin saamme jaettua kymmenen neliötä kahdelle ihmiselle suuren tavaramäärämme vuoksi...

 Sunnuntaipäivän vietin tutustuen alueeseen ja yritykseen. Virallisesti minulla ei ollut töitä, mutta auttelin varastohommissa aamupäivällä. Yritys vaikutti tosi isolle ja laadukkaalle! Tapasin koko ajan uusia työntekijöitä, harjoittelijoita ja ihmisiä. Huomasin myös tarvitsevani täällä englantia paljon, sillä jokainen asiakas puhuu vierasta kieltä, sekä muutamat työntekijätkin. Sunnuntaina tuli tutuksi myös kävelyreitti yritykseltä kodikkaaseen ja lämminhenkiseen kirkkoon.

Alkuviikosta aloitin sitten virallisesti työt. Joka päivä olen tehnyt tähän asti samantyylisiä hommia oppien samalla koko ajan uutta ja talon tapoja. Ryhmäkoot ovat vaihdelleet kolmen hengen perheestä, muutamaan kymmenen hengen ryhmiin. Pääasiassa olemme pitäneet ryhmille suomalaisten talviaktiviteettien sessioita, johon on kuulunut opastus ja ohjeistus pilkkimiseen, lumikenkäilyyn, hiihtämiseen, pulkkailuun, talvi sählyyn, sekä sisällä piparien paistoa ja joulutonttujen askarteluja. Samalla olemme tarjoilleet kuumaa mehua, kaakaota ja keksejä. Suurin osa harjoitteista on ollut tuttuja minulle, mutta uutta on ollut opetella selittämään ja opastamaan asiat englanniksi ja elekielellä. Sen lisäksi olen opetellut kertomaan Lapista ja Suomesta pieninä paloina sopivissa väleissä. 

On ollut mielenkiintoista olla harjoittelussa Lapin keskellä. Luonto on uskomattoman kaunis täällä ja lähes joka päivä olen saanut ihailla taivaan vaihtuvia värejä, kun aurinko nousee ja laskee, sekä kajastaa taivaanrannasta. Päivä on lyhyt, mutta en silti ole ajatellut täällä olevan pimeää. Lähes koko ajan kajastaa jostakin valoa ja lumi valaisee hyvin. Lähes joka ilta on taivaankansi värittynyt pienemmistä ja suuremmista revontulista ja upeasta tähtitaivaasta. Kaikki on täällä kirkkaampaa, selkeämpää ja suurempaa. Jopa tähdet näyttävät hienommille, kuin kotona. Tunnen olevani lähempänä taivasta ja avaruutta.

Pelkäsin ennakkoon alueen kylmyyttä, sillä olen tosi herkkä sille. Saimme kuitenkin yritykseltä hyvät varusteet, eikä pakkanen ole vielä laskenut kovin alas, joten hyvin on tarjennut! Sen lisäksi on ollut lohduttavaa, että turistit tulevat kaukaa etelämmästä, joten heille tämä on suurempi ero kuin minulle. Toiset ovat tulleet maista, joissa on tällä hetkellä yli +36-40 celsiusta lämmintä! Hurjaa, miten he tulevat yhtäkkiä kylmän ja pimeän talven keskelle. 

On ollut ilo neuvoa turisteja lämmittelemään itseään nuotiossa, juomalla kuumaa tai liikkumalla ympäriinsä. Auttaminen ja opastaminen ovat yleensäkin olleet suurimpia iloja työnkuvassa. Lasten riemu, aikuisten kiitokset ja ihmisten hymy ja rakkaus paistaa ja saa oman sydämenkin riemuitsemaan. Heille tämä on suuri eksoottinen kokemus ja elämys, ja tahdon olla osallisena auttamassa heitä.

Olen ihmetellyt, miten hyvin olen sopeutunut ja kotoutunut tänne. Moni asia tuntuu tosi luonnolliselle, vaikka kaikki onkin erilaista kuin kotona. Ihmiset ovat ihania ja työt tuntuvat luonnolliselle. Asia, missä tarvitsen sopeutumista, on pitkät työpäivät ja taukojen epäsäännöllisyys. Huomaan itsessäni väsymystä iltaisin, vaikka hommat ovatkin samoja kuin aamupäivisin.

Pimeyttä, en ole myöskään huomannut erityisemmin. Enkä sen vaikutuksia minuun. Ulkoilupäivien jälkeen on ollut helppo nukahtaa, eikä aamuisinkaan ole ollut vaikeuksia. Päivällä on jopa muutaman tunnin valoisaa, vaikkei aurinko nousekaan. Lumi valaisee, tähdet valaisevat, sekä muutenkin säkkipimeää ei täällä tunneta. Se on ihanaa, se on oikeasti ihanaa, paljon ihanampaa kuin Savossa!

Unelmien seikkailulla

Viime lauantaina aloitin yhden monen vuoden takaisen unelmani; työharjoittelun Lapin kaamoksessa joulusesongissa. Olen käynyt Lapissa pienestä pitäen useita kertoja. Olen nähnyt sen kauniin ja pisteliään kesän patikoidessa pitkin tuntureita, kävellyt jäisillä pitkospuilla ensilumen sataessa maahan, sekä lasketellut paljailla tuntureilla tuntien pakkasen pureman poskilla. Koskaan en ole kuitenkaan nähnyt, yhtä Lapin kuuluisinta ominaisuutta – kaamosta. Olen kuullut siitä juttuja, lukenut artikkeleita ja nähnyt kuvia. Kuullut huhuja sinisestä hämärästä, jota ei voi verrata Savon synkkyyteen marraskuun keskellä. Jouluisina talviaamuina hakiessa postia kotonani, olen ajatellut kaamoksen olevan lähellä samaa taianomaista hehkua, mitä silloin olen nähnyt ja kokenut. Sinisyyttä, pakkasta, hohdetta ja hämärää. Mutta nyt minä pääsisin sen näkemään ja kokemaan oikeasti, vieläpä neljän viikon ajan.

Paikka työharjoitteluun selvisi minulle vasta paria viikkoa ennen lähtöä. Sen eteen piti tehdä töitä ja testaamaan kärsivällisyyttä ja toiveikkuus hermoja. Välillä menetin toivoni. Välillä tunsin maailman ja unelmien haihtuvan taivaan tuuliin. Paperit menivät välitysfirmalla sekaisin, eikä luvattua paikkaa tullut, ja suurin osa yrityksistä vastasi puhelimeen; On jo harjoittelijoita, ei ole sesonkia, ei ole töitä, olen Mallorcalla. Viimein yhdestä paikasta, jossa olin pari vuotta sitten käynyt pihassa kääntymässä, sanottiin dramaattinen sana ”Ehkä”. Siitä alkoi minun toivoni uusi nousu ja into. Mutta meni vielä viisi päivää, ennen kuin sain oikean henkilön kiinni ja välittömän varmistuksen paikastani harjoittelusta Tunturi- Lapin Muoniossa. Uskomatonta, miten paljon aikaa menee siihen, että saa harjoittelupaikan! Välillä meinasin unohtaa kyseen olevan harjoittelusta, kun työ tuntui samalle kuin palkkatöiden etsintä.

Muonion valinta oli minulle itsestään selvä alusta alkaen. Paikka on minulle tuttu lomareissuilta perheen seurassa, se tuntui kotoisalle ja siellä asustaa yksi ystävänikin. Muoniossa ei ole sellaista turistien ja viihteen vallankäyttöä, mitä joissakin paikoissa on, vaan siellä voi maistaa vielä aidon luonnon ja Lapin tuoksun. Silti sieltä löytyvät kaikki tarvittavat palvelut. Muonio on myös vaikuttanut tosi aktiiviselle ja hyvällä tavalla nuorekkaalle pikku kunnalle.

Melkein kaksitoista tuntia istumista vaatii jo alkujaan hyvät istumalihakset ja luovuudet tekemiselle. Unelman eteen pitää tehdä töitä näinkin. En odota harjoittelulta ruusuja ja ikuista onnen hyppyjä. Olen varautunut tunteiden myräkkään, epämukavuus alueille meneviin tehtäviin, sekä ajoittaiseen hukassa olemiseen. Olen varautunut uudenlaiseen jouluun, jota ympäröi kenties asiakkaat ja työkaverit, eikä tuttu, läheinen perhe. Uusi vaatii sopeutumista ja oppimista. Minulle unelmat eivät ole synonyymi onnelle. Unelmat ovat tiloja, missä näemme elämän tarkoitusta ja tiloja, missä löydämme itsemme. Unelmat ovat aina paikkoja, missä opitaan, ihmetellään ja hypätään johonkin tuntemattomaan. Se tuntemattomuus on seikkailu, ja suuri askel rohkeudelle.

Tämä unelma seikkailu tulee varmasti opettamaan minua. Ehkä tiedän tämän jälkeen enemmän, mikä voisi olla palasta tulevaisuutenikin ja mikä taas sitä, mitä en ainakaan tule joskus tekemään. Ainakin olen nähnyt tämän jälkeen sen kaamoksen ja joulusesongin. Tervetuloa pimeys, tervetuloa turistit, tervetuloa uudet kokemut - teitä minä olen odottanut!