Taivaaseen pudonneet

Kun pakkanen löi yli kahdenkymmenen viiden ja suuri hohtava kuu loisti pilvettömällä taivaalla, me lähdimme ystäväni Lauran kanssa lumikenkäillen vaeltamaan. Kello lähenteli puolta seitsemää ja minua palelsi. Jo viidensadan metrin päässä lisäsin päälleni viimeiset vaatteeni. Mielessä vilisi paniikinomaisia ajatuksia: äkkiä autiotupaan. Äkkiä. Äkkiä, etten palelluta ruumiinosiani. Toivottavasti sormeni pysyvät minussa. Nopeasti viisikilometriä.
Huoleni osoittautuivat onneksi turhiksi. Lisä vaatteet lämmittivät. Pakkanen paukkui ja puri nenänpäätä kovasti, mutta me nautimme. Huomasin käsissäni lämpöä. Alkuun pelästyin sen johtuvan tunnottomuudesta ja paleltumisesta, mutta tuntiessani pienen käsihien tajusin sen johtuvan vain oikeasti lämmöstä. Ihmeellistä! Me selviäisimme.

Hiljaisuus oli ihmeellinen. Koko luonto oli vaipunut uneen. Vain pakkasen aiheuttamat rasahdukset ja paukahdukset pitivät ääntänsä meidän taivaltaessa lumikengillä eteenpäin. Keskellä jäätä ja lunta solisi puro. Uni ei ollut saavuttanut vielä kaikkea.

Viime kesänä olimme ensimmäisen kerran Volokinpolulla Lauran kanssa. Silloin jo päätimme, että tulisimme tänne uudestaan talvella. Volokinpolussa on viehtäystä ja voimaa. Se tuntuu salaisuudelle, josta moni ei tiedä, mutta jonka tahtoisi ihmisten tietoisuuteen. Minä vieläkin ihmettelen, miksei siitä kerrota netissä missään muualla kuin Sonkajärven - kunnan nettisivuilla? Loistavat, hyvin huolletut reitit, autiotupa, laavuja, nuotiopaikkoja ja paljon luontonähtävää sisältävä paikka saisi tulla vihdoin julkisuuteensa!

Vaelluksella halusimme jälleen kokeilla uutta kokkailua. Koska reissumme kesti vain illasta seuraavaan aamuun, emme tarvinneet pääaterioita, vaan iltapalan ja aamupalan. Iltapalaksi kokeilimme tehdä porkkanapannukakkua, johonka ohjetta otin "Viiden tähden vaellus" - kirjasta. Mokailuilta emme taaskaan välttyneet, sillä unohdimme kääntää pannukakun. Tämän johdosta toinen puoli paistui herkullisen kypsäksi, mutta toinen puoli paljasti täydellisen mustan kuorensa. Saimme kuitenkin nautittua pannarit, sillä palaneen ottaminen pois riitti poistamaan suunnilleen pahan makunsa. Ensi kerralla muistamme jälleen uuden asian...

Neljä palaa

1 porkkanaraastettuna
0,5dl Kaurahiutaleita
0,5dl Soijarouhetta
1tl leivinjauhetta
hieman suolaa
öljyä

1. Pakkaa kuivat ainekset pieneen muovipussiin. Puoli tuntia ennen pannukakun tekoa, laita pussiin puhdasta vettä ja puristele tasaiseksi. Anna turvota. 2. Lisää tarpeen mukaan vettä. Älä tee liian löysää. Laita pannulle/trangialle leivinpaperi ja laita sen päälle ohuesti öljyä. Muotoile taikinasta pannukakku ja lisää leivinpaperille.
3. Lisää leivoksen päälle foliokansi. Kun reunat ovat kypsähköjä, leikkaa pannukakku neljään osaan ja käännä toisin päin osa kerrallaan (Oi, muistakaa tämä! Ainoa asia, minkä unohdimme tehdä ja jonka johdosta pannukakkumme epäonnistuivat... Siis toiselta puolelta) Jatka paistamista, kunnes se on kypsä.

Retkeilystä

Vuosi sitten en ollut nukkunut kuin yhden yön elämäni aikana vaelluksella. Tänä päivänä olen nukkunut yhteensä 11 yötä vaelluksilla, joista vielä n.8 talviaikaan. Muutos viime vuoteen on suuri, mutta olen sitäkin kiitollisempi ja iloisempi siitä. Olisin jäänyt ilman tätä vuotta paljosta paitsi.

Keväällä ja syksyllä vaeltaminen on kenties ruuan säilymisen kannalta parhainta aikaa. Nestemäiset tuotteen eivät jäädy, mutta mikään ei sula, eikä pilaannu kovin herkästi. Kesällä tehdessämme vaellusta, emme voineet esimerkiksi ottaa rasvaa ollenkaan mukaan, sillä se olisi sulanut muuten. Ruuanlaitossa käytimme siis rypsiöljyä ja leivälle kelpasi sulatejuustot.

Omaksi suosikki tuotteekseni vaelluksilla (paitsi kesällä, jolloin kuumuus pilaannuttaa) on tullut ruokakerma. Tästä on syntynyt jo vitsi meidän luokassamme ja vaellusystävien keskellä, sillä tungen kuulema sitä joka paikkaan. Mutta kun se käy joka paikkaan! :D
Ruokakermalla saa maustettua tavallisia valmispastoja, nuudeleita, lihoja, mitä tahansa ruokia kätevästi. Sillä saa makua pikapuuroihin, ja voi sillä tehdä jopa jälkiruuan.

Toinen, mitä voi käyttää näköjään lähes missä vaan (öh, itse en kyllä ole käyttänyt, enkä täysin tätä ymmärrä, mutta kaverini tekee) on vaahdotettava kermavaahto.  Hän käytti (kenties käyttääkin) sitä lähes mihin tahansa. Mikäs siinä, luksusta karujen olosuhteiden keskellä.

 
Kuivattamista olen västä vähän aikaa harrastanut, eikä minulla ole siitä suuria kokemuksia. Pieniä määriä perunaa, porkkanaa, sipulia, tomaattia (ne epäonnistuivat, koska homehtuivat muutaman viikon jälkeen, sillä niihin jäi kosteutta) ja raakaa kananmunaa. Kananmuna oli näistä mielenkiintoisin, enkä alunperin uskonut koko touhuun. Kaverini kuivattaessa sitä viime keväänä, ja tuodessa sen Älänteen reissullemme vasta todella uskoin, että se toimii. Voi miten me nautimme, kun teimme munakkaan siitä! Kananmunarouheeseen lisäsimme vain vettä, annoimme sen turvota hetken ja eikun pannulle paistumaan!

Kananmuna kuivatetaan leivinpaperin päällä raakana. Kiertoilmauunissa laitoin lämpötilaksi n. 50 astetta, sillä se oli pienin luku minkä siinä saa. Laitoin pellin illalla ja annoin olla yön yli. Aamulla se oli muuttunut rapsakoiksi levyiksi. Murskasin astiassa palat ja laitoin pussiin. Wolaa! Neljä kananmunaa valmiina käyttöä varten :)

Luonnon antimien kerääminen matkan varrelta, sekä leiripaikalta on kannattavaa ja voi yllättää mukavasti. Jälkiruoka, minkä mainitsin alkutekstissä oli valmistettu paikalta löydetyistä mustikoista. Tämän kesän Volokinpolun vaelluksen ruokaa täydennettiin matkalta löydetyllä tatilla.

Kaverini otti myös viime vaelluksella mukaan ongen ja matoja. Nauroin alkumatkalta hänelle, sillä olen menettänyt uskoni Suomen kalavesiin - neljä kertaa tänä kesänä kalastanut enkä saanut saalista. Mutta kappas! Kaveri veteli kymmenen sekunnin välein ahvenia suolammista, ja ottaessani ongen omiin käsiini sain minäkin monta. Olisimme tehneet seuraavan ruuan kaloista, mutta reissun keskeytyessä sairastumiseeni, emme kerenneet tehdä.

Viime kesän Volokinpolku vaelluksella teimme pääruuaksi nokkoslettuja, tomaattitonnikalatäytteellä. Koska olimme vaeltamassa heinäkuun puolivälissä, otin nokkosen mukaani pakastimestamme, jonne olin kerännyt sitä alkukesästä. Joskus olisi hauska tehdä näitä (tai kymmeniä muita nokkosohjeita) ihan vaelluspaikalta löydetyistä nokkosista. Jos sitä joskus vaeltaisi kesäkuun puolella...

Ohjeen mitat ovat suurpiirteisiä, sillä meillä ei ollut mittoja mukana. Nämä olivat elämäni ensimmäiset suolaisella täytteellä syödyt letut, ja eivät yhtään hullummat. Helposti sai jälkkärinkin, kun viimeisen letun söi vain sokerin kanssa... Nam. 

Nokkosletut

n. 5kpl isoja ja paksuja lettuja

n. 2dl ryöpättyjä nokkosia

n. 5dl vettä

n. 2,5dl maitojauhetta

n. 2dl vehnäjauhoja

3 kuivattua kananmunaa

ripaus suolaa

loraus rypsiöljyä

Täytteeksi: 

1prk tomaatti tonnikalaa

1kpl tatti

1. Sekoita lettujen ainekset yhteen ja anna niiden turvota jonkin aikaa. Kuumenna pannu. Lisää rypsiöljyä pannulle ja paista lettuja molemmilta puolin kypsiksi. Lämmitä hieman tonnikalaa ja tattia ja kaada sopivina annoksina lettujen sisälle.

Pieni EA-opas

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Joskus myös niin, että tekee kipeää ja tarvitaan ensiapua, eikä sitä ole aina saatavilla.

Minä olen aina inhonnut ja pelännyt verta. Valitettavasti haavat ja ruhjeet eivät ole minulle tuntemattomia, jolloin läheisistäni on muodostunut minulle hengenpelastajija ja maailman parhaita lääkäreitä. Siksikin on jokaisen hyvä osata perus EA-taidot, jotta luonnossa ja elämässä selviäisi.

Jo pienenä laskeskelin mustelmien määriä. Niitä tulee minulle paljon ja jatkuvasti. Toisten tarinoita en muista, toisille liittyy selkeä muisto. Kesällä iholleni osakseen saa myös kuusi-ihottuma, joka selvisi minulle vasta viime joulun kuusiaskartelussa. Olin minä aiemmin sen jo huomannut kiipeillessäni puissa, mutta en vain tiennyt sen olevan allergiaa. Mitäs suotta, ei se minua niin häiritse. Pientä kutinaa ja valtavasti näppylöitä vain.

Yleisimpiä haavereita metsässä olessa ovat pienet ruhjeet vammat, haavat, palovammat, sekä minulla paleltuminen. Käsissäni on äärimmäisen huono verenkierto ja jo 10-15 asteen lämpötilassa ne menevät valkoisiksi sekä tunnottomiksi. Luimmekin kaverini kanssa, että tällaisia käsiä voidaan kutsua valkosormisuudeksi. En muista, olenko joskus palelluttanut sormeni pahoin, jonka jälkeen paleltumiset ovat lisääntyneet, voimistuneet ja herkistyneet. Toisinaan olen bussikoulumatkan jälkeen tuijottanut sormiani kauhuissani: ne ovat lähes mustuneet. Joululoman hiihtoretken päätteeksi sain suuren kipukohtauksen lämpötilaeron vaihtelusta, sekä lievästä sormien paleltumisesta. Sormiin sattui, vaikken suurta kylmyyttä tuntenut -20 asteen hiihtolenkilläni. 

Hollannin reissullamme erehdyin säästä pahan kerran. Edellisen päivän  maastopyöräily - reissulla oli ollut liian kuuma, ja meille joku sanoi seuraavan päivän sääksi vähintään yhtälämmintä. Ennustuksesta päätellen pukeuduin seuraavan päivän kansallispuistopyöräilyyn shortseihin, t-paitaan ja sadetakkiin. Sää olikin viileämpi ja palelin kamalasti. Käteni muistuttivat Paula- vanukasta valkoisine, sinisine ja punaisine läikkineen. Mikä ratkaisuksi?
- Opettajan yli suuret paksut hansikkaat.
- Kaverin kuoritakki.
- Toisen luokkakaverin paksu maastotakki.
Toimivuus: Varma.



Joskus haavoja sattuu, silloinkin kun luulisi ettei mitään voi sattua. Minulle veren näkeminen tuottaa heikotusta ja pelkotiloja, varsinkin jos se tulee käsiini. Syytä tähän en tiedä, enkä perimää, mutta pienestä pitäen se on ollut. Toisinaan luulen pelon menneen ohi, kunnes tilanteen sattuessa kehoni toimii pelon tavoin, vaikka järjelläni tiedän asian olevan mitätön.
Viime kevään kalastusretkellä sain koukun sormeeni. Paniikissa en osannut tehdä muuta kuin työntää sormeni toisen käden sisään. Opettaja oli unohtanut EA- laukun autoon, eikä mistään löytynyt laastaria, eikä teippiä. Haaveri ei ollut iso, mutta mielelle vielä isompi. Mitä tehdä, ilman teippiä ja laastaria?
- Pala vessapaperia ja kiinnikkeeksi kumilenksu.
Toimivuus: Hieman kivulias lenkin takia, mutta varma tyrehdytys pieniin haavoihin.

Toinen haaveri tapaus sattui tänä syksynä kalastusmatkallamme Hossassa. Puita hakkaessani kirveellä osui puu jotenkin sormeeni, jolloin se alkoi tihuttaa verta. Tälläkään kertaa ei laastareita löytynyt mistään, mutta pakko oli jotain saada. Mikä ratkaisu?
- Ilmastointiteippiä, sekä vessapaperia.
Toimivuus: Loistava! Paketti oli tiivis ja kohtuu miellyttävä. Lähes kuin laastari. 

Monia muitakin haavereita ja pieniä sattumuksia on tapahtunut. Toisinaan EA-pakkaus on löytynyt, toisinaan sovelletaan. Palovammoihin paras apuväline luonnossa on talvisin lumi, kesäisin kylmä järvivesi. Haavoihin erilaiset tupokset, taitokset ja rätinpalaset soveltuvat loistavasti korvaaviki "laastareiksi", jos tällaisia ei ole. Kaikesta kyllä selvitään!