Etelä-Suomen kansallispuisto

Monilla meistä on mielikuva Suomesta selkeä: Lapissa on kansallispuistot ja luonto, Etelässä kaikki teollinen ja betonikaupungit. Mielikuva on osittain oikea. Lapissa on vähemmän ihmisiä ja enemmän erämaata kuin etelässä, mutta se ei ole koko totuus.

  Siskoni muuttaessa aivan Etelä-Suomeen, yllätyin miten paljon sielläkin on pieniä maalaiskuntia ja luontoa. Kansallispuistokarttoja tutkiessa voi myös yllättyä, kuinka suurin osa puistoistamme on etelässä, kylläkin pienemmässä mittakaavassa. Turhien ennakkoluulojen johdosta Etelä-Suomen luontopaikat ovat jääneet tuntemattomiksi.

Lähdimme tutustumaan syksyn vierailulla veljeni ja siskoni kanssa Liesjärven – kansallispuistoon. Se oli ennestään täysin tuntematon meille, vain siskoni oli käynyt pienen lenkin tekemässä aiemmin toisella puolen puistoa.

Patikoimme pienten eväiden kanssa Kopinlahdelta Peukalonlammin laavulle. Reitti oli tosi yllättävä ja kiva! Tämä ei myöskään kuhissut turisteista samalla lailla kuin aiemmin Nuuksiossa käydessämme. Pidin siitä piirteestä erittäin paljon… Hämmästyksemme suurin osa vastaantulijoista ja näkemisistämme ihmisistä oli rinkat selässä aikomuksenaan jäädä yöksi. Itsellekin tuli pieni katumus, ettemme olleet ottaneet yö kamppeita mukaan, sillä alueella olisi ollut monia kauniita yöpymispaikkoja, sekä paljon reittejä toteuttaa pidempikin vaellus. Ehkä ensi kerralla sitten.

Reitti kulki kapeiden salmien kautta, järvien rannoilla, sekä jylhillä jäkäläpeitteisillä kallioilla. Välillä oli myös perinteistä korpimetsää. Olimme varanneet retkellemme liian vähän aikaa suhteessa eväisiimme, joten nopeutimme tulokävelyä menemällä tietä pitkin suurimmaksi osaksi. Vaikka alkujaan se kuulosti tylsälle, ei se lopulta haitannut, sillä tie kulki aivan järven rantaa pitkin.

Sää oli reissullamme myös upea. Loppureissun pienessä väsymyksessä saimme myös palkinnoksi punertavan, kauniin taivaanrannan, ja silmiinpistävän kirkkaan kuun. Ihana, virkistävä ja mieltä virvoittava retki!  

Hirvimetsällä

Klo 5.00 starttasi syksyn pimeydessä ja sateen ropinassa autoamme kohti koulua. Syysloman lauantai sai uskomattoman sisällön, josta olin saattanut vain haaveilla.

Wilmaamme oli ilmestynyt syysloman alkaessa kutsu VIP- hirvimetsästys ajojahtiin Heinävedelle. Mietimme Lauran kanssa viestiä ja päätimme lähteä mukaan. Eihän sitä koskaan tietäisi, milloin tuollaiselle retkelle pääsisi.

Kummallakaan meillä ei ollut minkäänlaista kokemusta hirvestyksestä. Meidän perheessä kukaan ei ole koskaan hirvestänyt, enkä ole tarkemmin siihen perehtynyt. Aina on vain kiinnostanut ja ihmetyttänyt, millaista olisi metsästää porukassa ja millaista metsästää tuollaista isoa elukkaa kuin hirveä.

Ajoporukkaamme lähti matkaan 1 hevosluonto-ohjaaja, sekä 13 riistakurssin oppilasta. Yllätyksemme porukastamme oli jopa kolmannes naisia, mikä tuntui paljolle.

Päivämme alkoi Valamon Luostarin pihalta. Saimme siellä oranssit hirvivarusteet päälle, kutsutorvet, kartat, kompassit ja matkaradiot. En ollut koskaan käyttänyt mitään nuista paitsi kompassia, jota sitäkään en kovin hyvin ja usein. Jaoimme porukkamme kahteen eri sakkiin. Autot veivät meidät tienvarsille, josta jokainen hypimme ulos 100-150 metrin välein. Matkaradiosta saimme aloituskäskyn, jolloin jokainen meistä lähti tallustamaan kartan ja kompassin mukaan pitkin metsää. Aluksi suunnistaminen oli vaikeaa. En muistanut kompassin käyttöä, joten luotin vain suoraan menemiseen. En ollut myöskään varma nopeudesta, joten kiirehdin ensimmäisessä hätäpäissäni läpi risukkojen ja oksistojen. Matkalla törmäsin myös toiseen kaveriin, jonka perässä kuljinkin loppumatkan. Vasta silloin tajusin myös sen, miksi olin kuullut koko matkan torven ääniä: minunkin olisi pitänyt puhaltaa torveen koko ajan. Se olisi merkkinä muille, missä olen menossa, sekä se ajaisi samalla hirviä eteenpäin.

Oli hauska kuulla radiopuhelimesta muiden puhetta, ja puhua siihen. Olen saattanut vain lukea radiopuhelimista dekkareista ja lehdistä. Nyt olin itse radiopuhelimen ääressä kuunnellen ja puhuen muille.

Ehkä hienoimpia hetkiä tapahtui ensimmäisen ajon puolivälissä. Olin yksin metsässä, enkä ollut hetkeen nähnyt muita. Puhaltelin säännöllisesti torveen ja kuljin verkkaisesti eteenpäin. Yhtäkkiä kuulin voimakasta ryminää. Ihmettelin, lähtivätkö muut ajomiehet juoksemaan, mutta kääntyessäni oikealle näin vain n. 50 metrin päässä minusta juoksevan ohi 2 isoa hirveä! Katsoin epäuskoisena näkyä. En muista että olisin koskaan nähnyt noin läheltä eläviä hirviä, vieläpä kaksin kappalein. Ei mennyt kauaa näystäni, kun kuulin pyssyn laukauksen ja perään koiran haukunnan. Toinen hirvistä oli kaadettu. Kuljettuani lähes suoraviivaisesti eteenpäin kävelinkin kaadetun hirven ohi. Olin nähnyt siis saman hirven kaksi kertaa; elossa ja kaadettuna.

Teimme yhteensä 3 ajoa. Välissä meillä oli lounastauko nuotiolla, jonne Nordea oli järjestänyt tarjoilun. Saimme yhteensä kolmelta ajolta 5 hirveä! Uskomaton määrä. Joukossa vielä oli kaikkia eri hirven lajityyppejä; vasoja, sonneja ja lehmiä. Jokaista lajia näin vielä kuolleena, jolloin ajomiehet suolistivat ja vetivät ne autolle.

Päivän aikana tuli opittua paljon. Opin käyttämään radiopuhelinta, puhaltamaan torvea, liikkumaan sujuvammin tasaista tahtia vaikeissakin metsissä, käyttämään kompassia - ja käyttämään sitä väärin eksyen täysin suunnassa. Näin myös läheltä, millainen hirvi on kuolleena ja elävänä, ja kuinka toimitaan kun se on ammuttu. Opin myös, millainen ryhmähenki ja ilmapiiri voi olla hirviporukassa - ja millaisia juttuja siellä puhutaan. Niin paljon oli opittavaa ja nähtävää, ja toivon ettei tämä jäänyt viimeiseksi hirvireissukseni.

Päivä oli uskomaton. Olo oli kuin turistilla, joka pääsee etuoikeutetulle reissulle oppimaan, nauttimaan ja seuraamaan. Porukassamme oli myös hyvä ja kannustava yhteishenki. Passissa olevat miehet tulivat kiittelemään hyvistä ajoista tauoilla, vaikka itsellä oli vain hämmentynyt olo siitä ettei ollut tehnyt saaliin eteen muuta kuin kävelyä.

Päivä päättyi myös upeasti. Pääsimme syömään Valamon luostarin ravintolaan erilliseen kabinetti tilaan ja sen päälle vielä saimme pienen opastuksen luostarin vanhaan kirkkoon. Olin siitäkin haaveillut jo monta vuotta! Tällainen retki kruunasi syysloman loistavasti.

Ulkoilmaravintolassa

Kun päässä ei kulje ideoita, eikä aikaa ole etsimiseen, tahtoo hyödyntää sitä mitä itsellä on. Äidin synttäreiden lähestyessä halusin muistaa häntä jollakin lahjalla, mutta mitään en kuitenkaan ollut hankkinut. Silloin mietin sitä, mitä hän ei tulisi tehneeksi, mutta mistä hän voisi ilahtua, ja minkä itse mieluusti antaa – lahjakortti luonnon ravintolaan.

Toisinaan olen perheemme patikointi retkillä kritisoinut sitä, ettemme koskaan tee ruokaa luonnossa. Syynä ovat siihen muiden kokemattomuus, sekä ajanpuute. Olen kuitenkin pitkään haaveillut sivistäväni perhettä luonnon kokkaamisilla luonnossa. Itsellekin se oli vierasta ennen tätä koulua, mutta sen jälkeen olen tavattomasti nauttinut tilaisuuksista, jolloin olemme lounastaneet luonnossa emmekä tavanomaisessa ruokalassa.

Lahjakortti lähdettiin käyttämään syyslomaviikolla siskonikin saavuttua näille korkeuksille. Suunnittelun 3 ruokalajin päivällisen, joka olisi tarpeeksi epänormaalia luontoon, mutta mikä luonnistuisi hyvin. Koska oli syysloma, halusin tehdä astetta rennompaa ruokaa.

Yksin tehdessä, meni yllättävän paljon aikaa esivalmisteluihin, tavaroiden keräämisiin ja valmistamiseen. Normaalisti on tottunut jakamaan muiden kanssa hommia tai ruuanlaitto on yhdistynyt vaellukseen, jolloin sitä ei ole tarvinnut samalla lailla valmistaa. Nyt kuitenkin ”tilaisuus” oli erillinen tapahtuma, jonne piti roudata kaikki.

Vein perheeni läheiselle avoimelle laavulle. Ajattelin paikan olevan hyvä sen läheisyyden vuoksi, ja siksi että se on melko tuntematon muille. Kuitenkin, vastoin kaikkia odotuksiamme, oli paikka yllättäen täynnä ihmisiä! Alkujaan sinne tuli yhtä aikaa nainen lapsien kanssa, ja pian sen jälkeen paikalle pörähti yli kymmenen hengen mopoporukka. Sellainen oli alueemme ”tuntematon” paikka. Mutta hyvin kaikki mahduimme eväinemme, vaikkei tilanne ollut niin kotoinen kuin suunniteltiin.

- Porkkana-vihersalaatti

- Sieni-tomaatti-juusto pitsa

- Marjanyytit vaniljakastikkeella 

- Nokipannukahvit

Tein ennakkoon kotona mahdollisimman paljon esivalmisteluja, mutta valmistin kaikki ruuat nuotiolla - jopa vaniljakastikkeen. Tuotteen onnistuivat hyvin, ja maistuivat onnistuneilla. Ainoastaan pitsan täyte olisi kaivannut lisää suolaa.

Pitsa

Pohja

2dl vettä

1 paketti hiivaa (hieman huonoa jo)

½ps kuivahiivaa

1tl suolaa

4rkl oliiviöljyä

1½dl vehnäjauhoja

2dl ohrajauhoja

1½dl grahamjauhoja

Täyte:

1 sipuli

3dl sieniä (kanttarelleja, haperoita, tatteja)

½tl viherpippuria

100g Chilitofua

2dl herne-maissi-paprika sekoitusta

2½ tomaattia

1½dl mozzarellajuustoraastetta

2rkl ketsuppia

Basilikaa

Oreganoa

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon muut pohjan ainekset ja alusta tasaiseksi. Anna kohota n. 20min.

2. Valmista täyte. Ruskista sipuli ja sienet pannulla. Lisää seokseen mausteet. Levitä pohja voidellun folion päälle. Levitä ketsuppi. Lisää päälle ainekset, viimeisenä tomaatit ja juusto. Laita folio pizzan kanneksi ja nosta pizza ritilän tai muurinpohjapannun päälle.

Marjanyytit

4dl marjoja - lakkaa, mansikkaa, puolukkaa, mustikkaa

2rkl ruokosokeria

1rkl perunajauhoja

1tl kardemummaa

1½dl kaurahiutaleita

½dl mysliä

1. Sekoita ainekset keskenään. Tee folioista neliöpaloja jonka päälle lisää täytettä. Tee folioista nyyttejä. Nosta nyytit hiillokselle. Nyytit ovat valmiit, kun sokeri on sulanut, ja niistä tulee yhtenäinen rakenne.

Vaniljakastike

1kananmuna

2dl kevytmaitoa

2tl perunajauhoja

1tl vaniljasokeria

2rkl ruokosokeria

1. Sekoita ainekset keskenään. Kaada kattilaan/pannuun ja nosta nuotion päälle. Hämmennä koko ajan, kunnes seos kuplahtaa ja sakenee.

Kuuranmaan vaeltajat

En voi enää kieltää mitenkään väittää vastaan olevani Hirvisuon vakiokulkija. Kuukauden sisällä olen nyt ollut siellä neljästi. Ja kahdesti vielä vaelluksen ja yöpymisen merkeissä.

Haaveilen aina sivistäväni ihmisiä vaelluksen suhteen. Yksikin yö metsässä tekee ihmeitä. Yksikin yö riittää kokemukseksi pienestä vaelluksesta, eikä sen toteuttaminen vaadi  paljon. Tällä kertaa uudeksi reissulaiseksi lähti äitini, sekä siskoni joka oli ollut jo vuosi sitten samanlaisella reissulla kanssani. Kuitenkin silloin meillä oli huomattavasti vastoinkäymisiä sään ja liikkumisen suhteen.

Päiväruuan jälkeen pakkasimme rinkkamme ja lähdimme Hirvisuon parkkipaikalle. Aurinko oli jo laskenut, mutta näimme ilman lamppuja jonkin matkaa. Muut sytyttivät otsalamput pimeyden tullessa, mutta itse tunnustelin liikkua polkujen muotojen mukaan ja epävarmuuden iskiessä odotin toisten lamppujen valaisevan keltatäpläisiä puita.

Sää oli sopiva vaellukselle. Oli sopivan lämmin ja sopivasti tavaraa mukana. Illan pimeydessä kokeilin ensimmäistä kertaa Ohraperunaporkkana- rieskan tekoa kamiinan päällä. Olen monta kertaa epäonnistunut vaellusleipomuksissa, mutta tällä kertaa mikään ei mennyt pieleen. Rieska ei palanut, ollut raaka ja sen maku oli miellyttävä. Loistavaa!

Illan hämyssä lueskelin mukaan otettua lehteä, sekä ihania Eeva Kilven runoja. Makuupussi tuntui suorastaan kuumalta lämmitetyssä kodassa ja mieli oli levännyt.

Aamumme sujui nopeasti. Keitin aamupuuron kahvipannussa, söimme loppuja eväitä ja kävelimme kauniissa auringon paisteessa ja kuuran hohtamassa maassa takaisin autolle, sekä kotiin.

Ohraperunaporkkanrieskat

1 Porkkana

0,5dl perunajauhoja

2dl ohrajauhoja

3/4tl suolaa

2rkl öljyä

1 kananmuna

vettä

1. Raasta porkkana. Lisää kuivat aineet sekaan ja pakkaa rasiaan. 2. Perillä riko raaka kananmuna seokseen, sekä öljy, ja tarvittava määrä vettä. 3. Voitele öljyllä folio. Levitä taikina siihen ja taita sen päälle foliota. Paista ritilän/kamiinan päällä. Käännä toinen puoli. Rieska on kypsää saadessaan hieman väriä ja muuttuessaan kiinteäksi. 

Selviytymisleirillä

Vihdoinkin koitti se päivä, kun lähdimme kolmen muun luokkalaiseni kanssa kuuluisalle Selviytymisleirille. Tästä ns. Survival - seikkailusta oli meille puhuttu jo ensimmäiseltä vuodelta saakka ja monelaista juttua olimme kuulleet aiemmilta opiskelijoilta siitä. Ja nyt. Vihdoin oli meidän vuoromme.

Saimme koululta rinkkoihimme puoli pakettia kaurahiutaleita, 1 pussin pikariisiä, mustapippuria, suolaa, sokeria, kattilan, sekä pressun naruineen. Tämän jälkeen menimme autoihin, jossa meidän piti sitoa silmät. Matka kohti tuntematonta saattoi alkaa.

Oli jännää ja kivaa olla silmät sidottuina. Ajatukset kulkivat tyhjää, ja olo oli rento. Ei tehnyt mieli nukkua, ei toimia mitenkään, oleminen vain riitti - koska oli pakko. Matkan aikana opettajamme teki kaksi kertaa hämäyskäännöksiä, jolloin luulimme aina olevamme perillä. Viimein saavuttuamme perille, saimme kartat, ja otimme käyttöön omat kompassimme. Opettaja ajoi autolla pois ja jätti meidät tienvarteen. Kartoissamme luki vain x - rasti, mikä oli majapaikassamme. Tunnistimme lähes heti kartalta olin paikkamme. Se kävi helposti, sillä alue oli helppo. Olimme myös olleet vuosi sitten samassa majapaikassa loskavaelluksella, joten tiesimme määränpäämme luonteen.

Itse suunnistus paikalle tuotti haasteita. Reitti oli toisinaan hyvinkin haastava suurine juurakkoineen, heinäviidakkoineen, sekä yllättävine ojineen jonne kerran tipahdinkin kastuen. Päästyämme luonnonsuojelualueelle tiesimme tulleemme lähelle. Meillä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista hajua tarkasta sijainnista. Kello alkoi olla myös siinä vaiheessa paljon, joten opettajamme kyseli jo tekstiviestein tilannettamme. Lopulta hän päätti helpottaa kulkuamme antamalla leiristä äänimerkkejä auton töötistä. Tuntui hauskalle kuunnella tööttiä ja kulkea sitä kohti. Muistoissa vilisi lapsuuden "Kylmenee, kuumenee" leikit, sekä aarteenmetsästykset. Nämä olivat myös tehokkaita keinoja, sillä pääsimme niiden avulla perille.

Ensimmäisenä päivänä meillä oli teemana selviytyminen. Olimme keränneet matkalla sieniä, joista teimme "sienirisottoa" - eli keitimme riisiä sienten kera ja lisäsimme hieman suolaa ja pippuria. Muutakaan ruokaa kun ei oikein ollut :D Lounaan jälkeen jakauduimme eri hommiin. Osa porukasta kävi poimimassa mustikoita ja puolukoita, itse keräsin lisää sieniä. Pojat tekivät meille myös pressusta majoitteen. Yritimme myös kalastaa, mutta mitään saalista emme saaneet.

Leirin ruokakuvat: 1 ylhäällä: Paistettu lohi marjojen ja sienten kera. 2 Ylhäällä: Kaurapuuroa marjojen kera. 3 alhaalla: "Sienirisotto" - sieniä ja riisiä. 4 alhaalla: Broileria, sieniä ja riisiä. 5 alhaalla - viherteetä, kanervia, vatunlehtiä.

Sää oli loistava. Nälkään tottui, eikä elämä tuntunut vaikealta. Lueskelin matkaan otettuani novellikirjaa, kirjoittelin laiturinnokassa tarinoita ja nautin auringon paisteesta. Tämänkö piti olla epämukavuusalueella oleva selviytymisleiri? Epäuskoinen olo oli kaikessa tyytyväisyydessä.

Illalliseksi söimme kaurapuuroa puolukoiden ja mustikoiden kera. Yllättävän hyvää pitkän päivän keskellä.

Yö oli kylmä. Illalla en saanut pariin tuntiin unta ja jouduin käymään majoitteen ulkopuolella hyppimässä ja juoksemassa. Lisätessä loput vaatteet päälle lämpö kuitenkin tuli ja sain unta. Aamulla nukuimmekin niin pitkään, että opettajamme tuli meidät herättämään.

Aamupalaksi meille oli jäänyt hieman kaurahiutaleita ja marjoja. Lähdimme sen jälkeen etsimään lounastarpeita sienistä ja marjoista. Löytyi todella paljon sieniä! Luulin sienikauden päättyneen, mutta olin väärässä. Uusi sato oli noussut. Tuntui mielenkiintoiselle kerätä sieniä. Se herätti ajatuksia minussa ja sai miettimään nykypäivän elämää. Ennen vanhaan ihmiset elivät tosiaan näin. He viettivät päivänsä metsissä, etsien ja keräten ruokaa. Heidän ajanvietteensä ja ajatuksensa olivat varmasti silloin vahvasti siinä, että täytyi löytää ruokaa jotta selviäisi ja pysyisi hengissä. Vaikka meidän tilamme ei ollut näin kriittinen ja vakava, halusin ajatuksen tasolla leikkiä vaatimatonta elämää. Leirissäkin opettajamme opetti meille teorian tasolla, millaisia pyydyksiä ennen on tehty saaliille, sekä mitä kaikkia asioita luonnosta voisikaan syödä. Kokeilimmekin mm. horsman juurien syömistä, mutta voin sanoa niiden maistuneen pahalle ja kitkerälle. Uutta herkkua niistä ei siis tullut. Kokeilimme myös nuotion sytyttämistä ilman tulitikkuja, joka osoittautui vaikeaksi, mutta mahdolliseksi. Lauran kanssa myös opettelimme uusia pajutöitä, joita emme olleet tajunneet tehtäviksi luonnossa.

Leirissä ollessamme meitä tuli tervehtimään sattumalta pari naista, jotka paljastuivat suuriksi sieni asiantuntijoiksi. Saimme monia hienoja vinkkejä naisilta, sekä lahjoitukseksi ison määrän suppilovahveroita! Kiitos vain heille:)

Vaikka ennakkoon luulimme joutuvamme todelliselle selviytymisleirille, ei se aivan pitänyt paikkaansa. Tuona toisena päivänä ruoka-aikojen tullessa, ilmestyi leiriimme "sattumalta" suuria määriä ruokia. Lounaaksi, opettajamme huijasi meille onkineensa 2kg kirjolohen, päivälliseksi hän kantoi 2kg kokonaisia broilereita sanoen niiden löytyneen pyydyksistä. Hah, eipä tämä selviytyminen niin vaikeaa ollutkaan...

Illalla meillä oli viimeinen tehtävä. Meidän tuli lähteä yösuunnistukseen yksin, kartan ja kompassin avulla. Pimeä tuli leiriin seitsemän jälkeen ja lähdimme suunnistamaan kahdeksan maissa. Meidän piti etsiä 5 rastia, jotka oli piirretty karttaan n. 4-5kilometrin säteelle. Tämä oli ensimmäinen virallinen yösuunnistukseni, joten halusin pelata sen ensikertalaisena varman päälle. En lähtenyt siis rämpimään suorimpia reittejä metsiä pitkin, vaan kuljin varman päälle pääreitit teillä. Tämänkin johdosta suunnistus oli todella helppoa, ja tuntui lähes mukavalle kuutamokävelylle.

Suunnistuksen jälkeen yksi luokkalaisistamme sairastui, joten retkemme jatkui pienemmällä porukalla. Yö oli hyvin samanlainen kuin edeltävä. Aamun koittaessa saimme herkullisen yllätysaamiaisen opettajalta, pakkasimme rinkat ja leiri kasaan ja lähdimme koululle. Onnistunut, miellyttävä ja mukava vaellus oli takana!♥