perjantai 6. helmikuuta 2015

Auringon säteiden alla

Perjantain vapaapäivän kunniaksi päätettiin lähteä vanhempieni kanssa pienelle päivähiihtoretkelle. Vaikka tänä talvena on tullut hiihdettyä paljon, niin suurin osa hiihtokilometreistä on kerrytetty vain viereisellä peltohiihtoladulla. Kätevän sijainnin vuoksi hiihtoon lähtemiseen on ollut pieni kynnys, vaikka maisemat eivät siinä vaihdukaan. Tämän päiväinen hiihtoretki olikin luksusta, kun pääsi pitemmän kaavan mukaan hiihtämään muualle eväiden kera.


Aurinko helli meitä hiihtäjiä ja lämpötilat kiikkuivat plussan ja miinuksen puolilla. Tunsin ensimmäisiä kertoja auringon lämmittävän lämmön tummaa selkämystä vasten. Tunsin tänään olevan helmikuu.

Hiihtäjiä oli liikkeellä yllättävän paljon Hirvisuon reitillä. Vaikka hirvisuo kesäaikaan on kulutettu reitti meidän perheessä, ei talvisin sitä tule kovin usein mentyä. 


Retkellä halusin kokeilla uutta reseptiä "Viiden tähden vaellus" -kirjan inspiroivana. Monet tuntevat tikkupullat (joita kylläkään en edes itse ole kokeillut, vaikka klassikko onkin), mutta nämä olivat samalla periaatteella toimivat tikkupatongit. Muokkasin ohjetta omannäköiseksi ja hieman erilaiseksi. Toimiva se oli, vaikka alkuun aiheuttikin tuskastumista taikinan ollessa hieman liian löysää tikunpäähän laitettavaksi.



1,5dl Sämpyläjauhoja
1,5dl neljänviljan puuroa
3tl kauraleseitä
2rkl kaurahiutaleita
3tl oliiviöljyä
1dl vettä
ripaus suolaa
ripaus valkosipulimaustetta

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita ne turpoamaan 1l muovipussiin tai rasiaan retkeä varten. Ota retkelle erilliseen astiaan mukaan varajauhoja, jotta voit muotoilla taikinaa siellä. (Ja siltä varalta, että taikina on liian löysää niin kuin minulla. Ehkä taikinaan voisi laittaa enemmän jauhoja jo kotona)
2. Pyörittele taikinaa jauhotetuin käsin ja asettele pienin palasin tikunympärille, tai tikun keskelle. Paista patonkia nuotion hiilloksella, tai varoen kauempana. Varaudu muokkaamaan taikinan muotoa välillä!

Patongit maistuivat hyville, eivätkä vaatineet mitään lisukkeita. Tekeminen vaati hieman kärsivällisyyttä valuvan taikinan vuoksi, mutta siitä selvittiin ja maistuvia patonkeja saatiin! Taikinasta tuli 2 keskikokoista enemmän sämpylää muistuttavaa leipästä.