Myrskyssä purjehtimista

Joskus unelmat toteutuvat, ennen kuin niistä kerkeää edes haaveilla. Joskus unelmat kävelevät vastaan huomaamatta. Joskus huomaamme elävämme keskellä satukirjoja. Joskus lisämielikuvitus tuo elämään uusia ulottovuuksia.
 Joskus ne kaikkein huonoimmat olosuhteet tekevät elämästä kaikkein mielenkiintoisimman. Joskus myrsky vie meidät keskelle elokuvaa. Joskus elämän keskellä ei tiedä onko tämä todellista.

 

Joskus retkillä oppii uusia asioita, mitä arvostaa arjessa - tasapainoa, maan pinnan tasaisuutta ja sitä ettei astiat lentele kallistuksissa.

Joskus merellä tuntee erityisesti sen, mikä on Luojan suuruus ja mahti. 

 

Kuvittelin olevani muumikirjoissa. Elämä tuntui Tove Janssonin käsikirjoitukselta. Välillä näin mielessäni merirosvolippuja ja mielessä pyöri Pirates of the Caribeat. Olin kuin merirosvo suurissa tyrskyissä.

Vinssit pyörivät. Laivat tulivat vastaan. Salakieleltä kuulostavat keskustelut vaihtuivat merimieheltä toiselle. Minä en ymmärtänyt mitään, vaikka yritin ja kyselin. Ei kaksi päivää riittänyt. Mutta riitti siihen, että sain janon kokea tämän joskus uudestaan - ja kunnolla.

 

Kenties olen merinainen joskus - jossain ja jonkin aikaa. 

Tai jään vain kirjoittamaan haaveellisina ihmeellisiä seikkailuita siitä, kun pilvet muuttuivat purjeveneiksi ja myrskypilvet merirosvoiksi. 

 

Mutta sen opin, että purjehtimen on jännittävää, mielenkiintoista ja elämää täydentävää. Sen sydämen sykkeen oppii tuntemaan vain kuuntelemalla ja kokemalla sen itse. Sen kiehtovuoden näkee, kun tarttuu itse toimeen. Merimiehet ovat sankareita. Merimiehet ovat käsivällisiä. Ja jokaisen olisi syytä kokea olevansa hetken aikaa elokuvien sankari, tarinoiden prinsessa tai prinssi - purjeveneen merimies.

Kahden päivän Länsi-rannikon purjehdusreissullamme oli ihmeellistä. Elämä on - ihmeellistä.

 

 

Usko Suomen vesiin

Alkusyksyn lämpö lämmitti vielä, kun pakkasimme automme viikonlopun kalastusmatkalle Kainuun Hossaan. Paikka oli perheellemme tuttu vuosien takaa, jolloin kävimme siellä patikoimassa. Tällä reissulla pääpaino oli kalastuksessa.

Pidän kalastamisesta. Haluan käydä kalastamassa vähintään kerran kesässä kunnolla. Virvelin heittäminen järveen, sen laskeutuminen alas ja kelaamisen tunnelma ovat rentouttavaa. Kärsivällisyyttä kasvatetaan, luonnosta nautiskellaan ja leikitään erämiehiä. Siinä on sitä jotakin.

Suomen järvistä en ollut saanut koskaan mitään virvelillä. Ainoastaan lapsuuden mato-onki reissut olivat tuottaneet itselläni eläviä tuloksia, mutta näin vanhempana virvelin kanssa heilujana tuloksena on olleet ainoastaan puunpalaset, simpukankuoret kuin järvikaislat. Norjassa kalastaessani olen saanut useamminkin kerran oikeaa saalista, ja kohtuu helposti. Usko Suomen vesiin oli jo mennyt minulta. En uskonut edes, että voisin saada koskaan virvelillä sieltä mitään, vaikka pidinkin kalastamisesta.

Hossan reissu oli merkitsevä minulle. Kalastusluvan kuluessa puoleenväliin, vaihtaessamme paikkaamme kahden lammen kohdalla, jotain odottamatonta tapahtui. Pienen kirkasvetisen lammen rannalla ei ollut muita kuin minä ja veljeni. Tunsin vetoa uistimessani. Erilaista vetoa kuin aiemmin. Olin minä aiemminkin vetoa tuntenut - tulokseni kiinni juuttuneet uistimet ja puunpalaset. Huudahdin veljelleni "Kala tulee, kala tulee!" Veljeni juoksi luokseni haavi kädessä ja minä kelasin. Ei kulunut monia sekunteja, kun oikea, elävä kirjolohi oli haavissa. Minun elämäni ensimmäinen Suomen veden virveli kala! Ja oikea kirjolohi! Olin ikionnellinen.