Meille oli pitkään jo luvattu tämä maaliskuun loppuinen vaellus. Alunperin meidän piti lähteä moottorikelkoilla ajamaan jäitä pitkin Karttulaan. Talven sulaessa nopeammin kuin luulimme pois, suunnitelmamme muuttuivat. Jäälle, eikä reiteille pääsisi enää turvallisesti ollenkaan.
Pakkasimme kuitenkin automme tavaraa täyteen ja rinkkamme, ja ajoimme Kuopion ????. Pystytimme yhteistuumin puolijoukkueteltan, sillä emme olleet harjoitelleet siinä nukkumista vielä kertaakaan. Luokkakaverini Henri, suoritti myös näytön tuolla vaelluksellamme ja näin johti tekemisiämme. Olimme myös ennakkoon jakaneet ruokavastuut jokaiselle, ja näin suoritimme leikkimieliset harjoitusnäytöt. Vastuu toi ihanaa puuhaa järjestää kaikille mieluinen ruokailuhetki kokonaisuuksineen.
Säät eivät suosineet meitä taaskaan. Loskaa ja räntää tuli joka puolelta. Palelsi hirveästi, jollei ollut nuotion kyljessä. Senkin vuoksi päätimme viettää vaelluksemme hieman lunkimmin, kuin alunperin. Mitä sitä suotta hytisemään loskan keskelle, kun voisi tehdä muutakin.
Ensimmäisenä päivänä laitoimme kukin lounaan, päivällisen, sekä iltapalan. Niiden valmistukseenkin piti varata uskomattoman paljon aikaa, sillä luonnossa ja nuotiolla aika kuluu aivan eri vauhtia. Melko yksinkertaisiinkin valmistuksiin kului useita tunteja aikaa. Kypsymistäkään kun ei voi nopeuttaa kuin puita lisäämällä nuotioon... Välissä kävimme ilman varusteita kävelemässä läheiselle laavulle ja ihmettelemässä puussa riippuvaa makkaraa, sekä lammessa uiskentelevia joutsenia. Pojat innostuivat myös tikanheitosta, johon mahdollisuus löytyi laavulta.
Yön saapuessa leiriin pääsimme kamiinan lämpöön puolijoukkutelttaan. Kokemus oli minulle täysin uusi. En ollut koskaan aiemmin nukkunut pj- teltassa. Luulin telttaa paljon lämpimämmäksi siellä olleen kamiinan tähden, mutta ei siellä oikeasti ollut kovin kummoisen lämmin. Yöllä olimme myös vuorotunnein kipinävahteina, ja itsellenikin tuli sopivasti kaksi vuoroa. Yllättävän helppo oli herätä ja valvoa. Luulin aikaa paljon kituliaaksi ja hitaaksi. Valvoessa oli aikaa opetella veistämään puukolla tuohisia ja erimuotoisia puukalikoita.
Seuraava aamu valkeni meille kirkkaana ja valoisana. Nautimme porukalle valmistetun herkkupuuron, sekä munakasta, jonka jälkeen lähdimme jalkaisin läheiselle lammelle pilkille. Sää oli huikean kaunis, mutta mieli malttamaton odottamaan fisuja. Kala kun ei syönyt pilkissäni taaskaan. Lopulta jätimme Lauran kanssa pojat narraamaan kaloja, ja suuntasimme itse tutkimaan opettajamme löytämiä saukon poikasten jälkiä. Ne oli jänniä!
Väsyneinä, mutta hyvää mieltä täynnä pakkasimme tavaramme ja lähdimme takaisin koulua ja kotijamme kohti.
