Kuin Tarzanina eläisi

Hollannin opintomatkalla meillä oli mahdollisuus kiipeilyyn hyvin. Kuulimme tästä erikoisominaisuudesta jo ennakkoon, mikä kuulosti hauskalle tietäessä Hollannin oleva tasainen maa.


Hollannissa on paljon kiipeilypuistoja, mitkä on rakennettu puiden väliin erilaisiksi radoiksi. Tällaisia seikkailupuistoja pystyisi täysin toteuttamana Suomessakin, ja uskon että se saavuttaisi suosionsa myös täällä. Puistoseikkailut kulkivat 5-12 metrin korkeuksilla, joissa oli monenlaisia tehtäviä. Mielikuvitusta oli käytetty runsaasti ja tehtävät tekivät kiipeilyradasta super hauskan! Erilaiset tehtävät vaikeutuivat myös, joten halutessaan ei tarvinnut osallistua kaikkeen. Joissain tehtävissä oli hyötyä siitä, että oli pienikokoinen ja pääsi ketterästi eteenpäin, mutta joissain suurista jaloista olisi ollut paljon hyötyä.




 
 Eri kiipeilypaikoissa oli erilaiset säädökset turvallisuudelle. Ensimmäisessä yrityksessä, missä pääsimme kiipeilemään (yllä olevat kuvat, sekä alempi), meidän piti pitää kypäröitä päässä. Itselläni sattui olemaan turhan iso kypärä, joka valui koko ajan silmille, enkä meinannut nähdä aina mitään. Muissa yrityksissä kypärää ei tarvinnut käyttää, vaikka tehtäväradat olivat melko samanlaisia. Myös ohjeistuksissa annettiin eroja. Ensimmäisessä yrityksessä ei oltu niin tarkkoja köysien kanssa, kun toisessa niiden järjestyksiä ja tekniikoita valvottiin tarkemmin.

Monissa paikoissa kiipeilyratoihin kuului pitkiä "vapaa"- lento-osuuksia. Tunsin lentäväni. Tunsin eläväni ja
 olevani vapaa lintu maailmassa.enlainen kiipeily oli fyysisesti monipuolista, raskasta, mutta hurjan hauskaa! Rakastan kiipeilyä, rakastan tehtäviä, rakastan tunnetta olla villi ja vapaa Tarzan.


Arnhemin keskustassa oli kiipeilyhalli, missä kävimme yksi iltapäivä vapaa-aikanamme. Halli oli mahtava! Siellä oli kymmeniä erilaisia kiipeilyseiniä. Seinissä oli koodit, jotka kertoivat sen tasosta. Kiipeily teki nopeasti voimattomaksi, ja tein parhaimman suorituksen jo toisella kiipeämiskerralla. Kädet väsyivät sen jälkeen nopeasti, eikä voimia enää ollut niin paljoa. Kolme tuntia kiipeilyä oli rankka kokemus, mutta erittäin mielenkiintoinen. Lihakset tekivät koko kropassa paljon töitä ja tuli ylitettyä itsensä monta kertaa. Korkein kiipeily korkeus, minkä kiipesin oli 25 metriä.

 

Minä rakastuin kiipeilyyn ja rakastan sitä. Siinä on kaikkea sitä, mistä pidän; jännitystä, lihasten käyttöä, aivojen käyttöä, hauskuutta, korkeuksia ja nopeutta. Kiipeilyä voi harrastaa myös niin monella tavalla. En vain malta odottaa, kun pääsen seuraavaan kerran tekemään jotain siihen liittyvää, ja kokeilemaan uusia lajeja.