Auringon laskun retkeilijät

Kevään viimeisinä päivinä otimme käsiimme kahvipannun, ja reppuun kasan appelsiinia ja taikinaa. Samoja patikkapolkuja kulkeneena lähdimme perheelleni uudelle paikalle, minkä vain minä tiesin- Kuopion Niittylahteen. Joskus on hauska leikkiä jo opasta. On hauska, jos oikeasti on ainoa joka on käynyt ennen paikassa ja ottanut vielä omat uutuus eväät mukaan. Tuona Niittylahden retkellä sain toimia oppaana vanhemmilleni.

Olin ollut Niittylahdessa jo kaksi kertaa  kouluni kanssa ensimmäisenä vuotena. Silloin oli ollut kylmät ja tuuliset kelit, ja kuljimme reitit kahtena eri päivänä ja osassa. Nyt kuljimme koko rinkulan n. 8km. Niittylahti on mukavan reheväistä seutua. Syksyllä se kantaa runsaat sienosatonsa ja keväällä loistaen kasvillisuuksissa. Välillä reitti nousee korkeuksiin, toisinaan kuljetaan ihan matalalla. Matkalla näkee niin vesialueita, kuusimetsiä, kallioita, kuin tavallista suomalaista sekametsää.

Taukopaikalla halusin maistatuttaa vanhemmilleni appelsiinimuffineita, mitä olimme vasta vähän aikaa sitten kokeilleet Lauran kanssa vaeltaessa. Hyvin ne maistuivat vanhemmille, ja itsestä tuntui kivalta palvella nuotiokahvien ja leivonnaisten kera. Yleensä kun kahvitkin olemme tottuneet juomaan termarista, eikä nuotiolla valmistaen.

Auringon viipyessä pitkään taivaalla, elämä tuntuu huolettomalta. Vaikka koulupäiviä oli vielä jäljellä, ei jaksanut miettiä niitä niin kun aurinko loisti ja jalat kulkivat kevyesti luonnon poluilla. Minne kiire, kun luonto on vielä hereillä?