Unelmien seikkailulla

Viime lauantaina aloitin yhden monen vuoden takaisen unelmani; työharjoittelun Lapin kaamoksessa joulusesongissa. Olen käynyt Lapissa pienestä pitäen useita kertoja. Olen nähnyt sen kauniin ja pisteliään kesän patikoidessa pitkin tuntureita, kävellyt jäisillä pitkospuilla ensilumen sataessa maahan, sekä lasketellut paljailla tuntureilla tuntien pakkasen pureman poskilla. Koskaan en ole kuitenkaan nähnyt, yhtä Lapin kuuluisinta ominaisuutta – kaamosta. Olen kuullut siitä juttuja, lukenut artikkeleita ja nähnyt kuvia. Kuullut huhuja sinisestä hämärästä, jota ei voi verrata Savon synkkyyteen marraskuun keskellä. Jouluisina talviaamuina hakiessa postia kotonani, olen ajatellut kaamoksen olevan lähellä samaa taianomaista hehkua, mitä silloin olen nähnyt ja kokenut. Sinisyyttä, pakkasta, hohdetta ja hämärää. Mutta nyt minä pääsisin sen näkemään ja kokemaan oikeasti, vieläpä neljän viikon ajan.

Paikka työharjoitteluun selvisi minulle vasta paria viikkoa ennen lähtöä. Sen eteen piti tehdä töitä ja testaamaan kärsivällisyyttä ja toiveikkuus hermoja. Välillä menetin toivoni. Välillä tunsin maailman ja unelmien haihtuvan taivaan tuuliin. Paperit menivät välitysfirmalla sekaisin, eikä luvattua paikkaa tullut, ja suurin osa yrityksistä vastasi puhelimeen; On jo harjoittelijoita, ei ole sesonkia, ei ole töitä, olen Mallorcalla. Viimein yhdestä paikasta, jossa olin pari vuotta sitten käynyt pihassa kääntymässä, sanottiin dramaattinen sana ”Ehkä”. Siitä alkoi minun toivoni uusi nousu ja into. Mutta meni vielä viisi päivää, ennen kuin sain oikean henkilön kiinni ja välittömän varmistuksen paikastani harjoittelusta Tunturi- Lapin Muoniossa. Uskomatonta, miten paljon aikaa menee siihen, että saa harjoittelupaikan! Välillä meinasin unohtaa kyseen olevan harjoittelusta, kun työ tuntui samalle kuin palkkatöiden etsintä.

Muonion valinta oli minulle itsestään selvä alusta alkaen. Paikka on minulle tuttu lomareissuilta perheen seurassa, se tuntui kotoisalle ja siellä asustaa yksi ystävänikin. Muoniossa ei ole sellaista turistien ja viihteen vallankäyttöä, mitä joissakin paikoissa on, vaan siellä voi maistaa vielä aidon luonnon ja Lapin tuoksun. Silti sieltä löytyvät kaikki tarvittavat palvelut. Muonio on myös vaikuttanut tosi aktiiviselle ja hyvällä tavalla nuorekkaalle pikku kunnalle.

Melkein kaksitoista tuntia istumista vaatii jo alkujaan hyvät istumalihakset ja luovuudet tekemiselle. Unelman eteen pitää tehdä töitä näinkin. En odota harjoittelulta ruusuja ja ikuista onnen hyppyjä. Olen varautunut tunteiden myräkkään, epämukavuus alueille meneviin tehtäviin, sekä ajoittaiseen hukassa olemiseen. Olen varautunut uudenlaiseen jouluun, jota ympäröi kenties asiakkaat ja työkaverit, eikä tuttu, läheinen perhe. Uusi vaatii sopeutumista ja oppimista. Minulle unelmat eivät ole synonyymi onnelle. Unelmat ovat tiloja, missä näemme elämän tarkoitusta ja tiloja, missä löydämme itsemme. Unelmat ovat aina paikkoja, missä opitaan, ihmetellään ja hypätään johonkin tuntemattomaan. Se tuntemattomuus on seikkailu, ja suuri askel rohkeudelle.

Tämä unelma seikkailu tulee varmasti opettamaan minua. Ehkä tiedän tämän jälkeen enemmän, mikä voisi olla palasta tulevaisuutenikin ja mikä taas sitä, mitä en ainakaan tule joskus tekemään. Ainakin olen nähnyt tämän jälkeen sen kaamoksen ja joulusesongin. Tervetuloa pimeys, tervetuloa turistit, tervetuloa uudet kokemut - teitä minä olen odottanut!