Tullessani
lauantai-iltana väsyneenä Muonion yritykseen, oli ympärilläni
yllättäen suuri määrä ulkomaalaisia ja erikielisiä turisteja.
Majoitukseksi sain pienen autiotuvan kokoisen n. 10 neliön mökin,
jossa oli sähköt muttei vettä. Mökki oli aluksi tosi kylmä, ja
tuntui ironiselta tulla perille kun nyhjötin illan kylki patterissa
kiinni yrittäen lämmittää itseäni ja mökkiä. Sain asustaa mökissä kuusi päivää, jonka jälkeen muutin kuvan viereiseen mökkiin yhdessä Hollantilaisen työntekijän kanssa. Jää nähtäväksi, kuinka hyvin saamme jaettua kymmenen neliötä kahdelle ihmiselle suuren tavaramäärämme vuoksi...
Sunnuntaipäivän vietin tutustuen alueeseen ja yritykseen. Virallisesti minulla ei ollut töitä, mutta auttelin varastohommissa aamupäivällä. Yritys vaikutti tosi isolle ja laadukkaalle! Tapasin koko ajan uusia työntekijöitä, harjoittelijoita ja ihmisiä. Huomasin myös tarvitsevani täällä englantia paljon, sillä jokainen asiakas puhuu vierasta kieltä, sekä muutamat työntekijätkin. Sunnuntaina tuli tutuksi myös kävelyreitti yritykseltä kodikkaaseen ja lämminhenkiseen kirkkoon.
Alkuviikosta
aloitin sitten virallisesti työt. Joka päivä olen tehnyt tähän
asti samantyylisiä hommia oppien samalla koko ajan uutta ja talon
tapoja. Ryhmäkoot ovat vaihdelleet kolmen hengen perheestä,
muutamaan kymmenen hengen ryhmiin. Pääasiassa olemme pitäneet
ryhmille suomalaisten talviaktiviteettien sessioita, johon on
kuulunut opastus ja ohjeistus pilkkimiseen, lumikenkäilyyn,
hiihtämiseen, pulkkailuun, talvi sählyyn, sekä sisällä piparien
paistoa ja joulutonttujen askarteluja. Samalla olemme tarjoilleet
kuumaa mehua, kaakaota ja keksejä. Suurin osa harjoitteista on ollut tuttuja minulle, mutta uutta on ollut opetella selittämään ja opastamaan asiat englanniksi ja elekielellä. Sen lisäksi olen opetellut kertomaan Lapista ja Suomesta pieninä paloina sopivissa väleissä.
On ollut
mielenkiintoista olla harjoittelussa Lapin keskellä. Luonto on
uskomattoman kaunis täällä ja lähes joka päivä olen saanut
ihailla taivaan vaihtuvia värejä, kun aurinko nousee ja laskee,
sekä kajastaa taivaanrannasta. Päivä on lyhyt, mutta en silti ole
ajatellut täällä olevan pimeää. Lähes koko ajan kajastaa
jostakin valoa ja lumi valaisee hyvin. Lähes joka ilta on
taivaankansi värittynyt pienemmistä ja suuremmista revontulista ja
upeasta tähtitaivaasta. Kaikki on täällä kirkkaampaa, selkeämpää
ja suurempaa. Jopa tähdet näyttävät hienommille, kuin kotona.
Tunnen olevani lähempänä taivasta ja avaruutta.
Pelkäsin ennakkoon
alueen kylmyyttä, sillä olen tosi herkkä sille. Saimme kuitenkin
yritykseltä hyvät varusteet, eikä pakkanen ole vielä laskenut
kovin alas, joten hyvin on tarjennut! Sen lisäksi on ollut
lohduttavaa, että turistit tulevat kaukaa etelämmästä, joten
heille tämä on suurempi ero kuin minulle. Toiset ovat tulleet maista, joissa on tällä hetkellä yli +36-40 celsiusta lämmintä! Hurjaa, miten he tulevat yhtäkkiä kylmän ja pimeän talven keskelle.
On ollut ilo neuvoa turisteja lämmittelemään itseään nuotiossa, juomalla kuumaa tai
liikkumalla ympäriinsä. Auttaminen ja opastaminen ovat yleensäkin
olleet suurimpia iloja työnkuvassa. Lasten riemu, aikuisten
kiitokset ja ihmisten hymy ja rakkaus paistaa ja saa oman sydämenkin
riemuitsemaan. Heille tämä on suuri eksoottinen kokemus ja elämys,
ja tahdon olla osallisena auttamassa heitä.
Olen ihmetellyt,
miten hyvin olen sopeutunut ja kotoutunut tänne. Moni asia tuntuu
tosi luonnolliselle, vaikka kaikki onkin erilaista kuin kotona.
Ihmiset ovat ihania ja työt tuntuvat luonnolliselle. Asia, missä
tarvitsen sopeutumista, on pitkät työpäivät ja taukojen
epäsäännöllisyys. Huomaan itsessäni väsymystä iltaisin, vaikka
hommat ovatkin samoja kuin aamupäivisin.
Pimeyttä, en ole myöskään huomannut erityisemmin. Enkä sen vaikutuksia minuun. Ulkoilupäivien jälkeen on ollut helppo nukahtaa, eikä aamuisinkaan ole ollut vaikeuksia. Päivällä on jopa muutaman tunnin valoisaa, vaikkei aurinko nousekaan. Lumi valaisee, tähdet valaisevat, sekä muutenkin säkkipimeää ei täällä tunneta. Se on ihanaa, se on oikeasti ihanaa, paljon ihanampaa kuin Savossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti