Kun päässä ei
kulje ideoita, eikä aikaa ole etsimiseen, tahtoo hyödyntää sitä
mitä itsellä on. Äidin synttäreiden lähestyessä halusin muistaa
häntä jollakin lahjalla, mutta mitään en kuitenkaan ollut
hankkinut. Silloin mietin sitä, mitä hän ei tulisi tehneeksi,
mutta mistä hän voisi ilahtua, ja minkä itse mieluusti antaa –
lahjakortti luonnon ravintolaan.
Toisinaan olen
perheemme patikointi retkillä kritisoinut sitä, ettemme koskaan tee
ruokaa luonnossa. Syynä ovat siihen muiden kokemattomuus, sekä
ajanpuute. Olen kuitenkin pitkään haaveillut sivistäväni perhettä
luonnon kokkaamisilla luonnossa. Itsellekin se oli vierasta ennen
tätä koulua, mutta sen jälkeen olen tavattomasti nauttinut
tilaisuuksista, jolloin olemme lounastaneet luonnossa emmekä
tavanomaisessa ruokalassa.
Lahjakortti
lähdettiin käyttämään syyslomaviikolla siskonikin saavuttua
näille korkeuksille. Suunnittelun 3 ruokalajin päivällisen, joka
olisi tarpeeksi epänormaalia luontoon, mutta mikä luonnistuisi
hyvin. Koska oli syysloma, halusin tehdä astetta rennompaa ruokaa.
Yksin tehdessä,
meni yllättävän paljon aikaa esivalmisteluihin, tavaroiden
keräämisiin ja valmistamiseen. Normaalisti on tottunut jakamaan
muiden kanssa hommia tai ruuanlaitto on yhdistynyt vaellukseen,
jolloin sitä ei ole tarvinnut samalla lailla valmistaa. Nyt
kuitenkin ”tilaisuus” oli erillinen tapahtuma, jonne piti roudata
kaikki.
Vein perheeni
läheiselle avoimelle laavulle. Ajattelin paikan olevan hyvä sen
läheisyyden vuoksi, ja siksi että se on melko tuntematon muille.
Kuitenkin, vastoin kaikkia odotuksiamme, oli paikka yllättäen
täynnä ihmisiä! Alkujaan sinne tuli yhtä aikaa nainen lapsien
kanssa, ja pian sen jälkeen paikalle pörähti yli kymmenen hengen
mopoporukka. Sellainen oli alueemme ”tuntematon” paikka. Mutta
hyvin kaikki mahduimme eväinemme, vaikkei tilanne ollut niin
kotoinen kuin suunniteltiin.
- Porkkana-vihersalaatti
- Sieni-tomaatti-juusto pitsa
- Marjanyytit vaniljakastikkeella
- Nokipannukahvit
Tein ennakkoon kotona mahdollisimman paljon esivalmisteluja, mutta valmistin kaikki ruuat nuotiolla - jopa vaniljakastikkeen. Tuotteen onnistuivat hyvin, ja maistuivat onnistuneilla. Ainoastaan pitsan täyte olisi kaivannut lisää suolaa.
Pitsa
Pohja
2dl vettä
1 paketti hiivaa (hieman huonoa jo)
½ps kuivahiivaa
1tl suolaa
4rkl oliiviöljyä
1½dl vehnäjauhoja
2dl ohrajauhoja
1½dl grahamjauhoja
Täyte:
1 sipuli
3dl sieniä (kanttarelleja, haperoita, tatteja)
½tl viherpippuria
100g Chilitofua
2dl herne-maissi-paprika sekoitusta
2½ tomaattia
1½dl mozzarellajuustoraastetta
2rkl ketsuppia
Basilikaa
Oreganoa
1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon muut pohjan ainekset ja alusta tasaiseksi. Anna kohota n. 20min.
2. Valmista täyte. Ruskista sipuli ja sienet pannulla. Lisää seokseen mausteet. Levitä pohja voidellun folion päälle. Levitä ketsuppi. Lisää päälle ainekset, viimeisenä tomaatit ja juusto. Laita folio pizzan kanneksi ja nosta pizza ritilän tai muurinpohjapannun päälle.
Marjanyytit
4dl marjoja - lakkaa, mansikkaa, puolukkaa, mustikkaa
2rkl ruokosokeria
1rkl perunajauhoja
1tl kardemummaa
1½dl kaurahiutaleita
½dl mysliä
1. Sekoita ainekset keskenään. Tee folioista neliöpaloja jonka päälle lisää täytettä. Tee folioista nyyttejä. Nosta nyytit hiillokselle. Nyytit ovat valmiit, kun sokeri on sulanut, ja niistä tulee yhtenäinen rakenne.
Vaniljakastike
1kananmuna
2dl kevytmaitoa
2tl perunajauhoja
1tl vaniljasokeria
2rkl ruokosokeria
1. Sekoita ainekset keskenään. Kaada kattilaan/pannuun ja nosta nuotion päälle. Hämmennä koko ajan, kunnes seos kuplahtaa ja sakenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti