Selviytymisleirillä

Vihdoinkin koitti se päivä, kun lähdimme kolmen muun luokkalaiseni kanssa kuuluisalle Selviytymisleirille. Tästä ns. Survival - seikkailusta oli meille puhuttu jo ensimmäiseltä vuodelta saakka ja monelaista juttua olimme kuulleet aiemmilta opiskelijoilta siitä. Ja nyt. Vihdoin oli meidän vuoromme.

Saimme koululta rinkkoihimme puoli pakettia kaurahiutaleita, 1 pussin pikariisiä, mustapippuria, suolaa, sokeria, kattilan, sekä pressun naruineen. Tämän jälkeen menimme autoihin, jossa meidän piti sitoa silmät. Matka kohti tuntematonta saattoi alkaa.

Oli jännää ja kivaa olla silmät sidottuina. Ajatukset kulkivat tyhjää, ja olo oli rento. Ei tehnyt mieli nukkua, ei toimia mitenkään, oleminen vain riitti - koska oli pakko. Matkan aikana opettajamme teki kaksi kertaa hämäyskäännöksiä, jolloin luulimme aina olevamme perillä. Viimein saavuttuamme perille, saimme kartat, ja otimme käyttöön omat kompassimme. Opettaja ajoi autolla pois ja jätti meidät tienvarteen. Kartoissamme luki vain x - rasti, mikä oli majapaikassamme. Tunnistimme lähes heti kartalta olin paikkamme. Se kävi helposti, sillä alue oli helppo. Olimme myös olleet vuosi sitten samassa majapaikassa loskavaelluksella, joten tiesimme määränpäämme luonteen.

Itse suunnistus paikalle tuotti haasteita. Reitti oli toisinaan hyvinkin haastava suurine juurakkoineen, heinäviidakkoineen, sekä yllättävine ojineen jonne kerran tipahdinkin kastuen. Päästyämme luonnonsuojelualueelle tiesimme tulleemme lähelle. Meillä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista hajua tarkasta sijainnista. Kello alkoi olla myös siinä vaiheessa paljon, joten opettajamme kyseli jo tekstiviestein tilannettamme. Lopulta hän päätti helpottaa kulkuamme antamalla leiristä äänimerkkejä auton töötistä. Tuntui hauskalle kuunnella tööttiä ja kulkea sitä kohti. Muistoissa vilisi lapsuuden "Kylmenee, kuumenee" leikit, sekä aarteenmetsästykset. Nämä olivat myös tehokkaita keinoja, sillä pääsimme niiden avulla perille.

Ensimmäisenä päivänä meillä oli teemana selviytyminen. Olimme keränneet matkalla sieniä, joista teimme "sienirisottoa" - eli keitimme riisiä sienten kera ja lisäsimme hieman suolaa ja pippuria. Muutakaan ruokaa kun ei oikein ollut :D Lounaan jälkeen jakauduimme eri hommiin. Osa porukasta kävi poimimassa mustikoita ja puolukoita, itse keräsin lisää sieniä. Pojat tekivät meille myös pressusta majoitteen. Yritimme myös kalastaa, mutta mitään saalista emme saaneet.

Leirin ruokakuvat: 1 ylhäällä: Paistettu lohi marjojen ja sienten kera. 2 Ylhäällä: Kaurapuuroa marjojen kera. 3 alhaalla: "Sienirisotto" - sieniä ja riisiä. 4 alhaalla: Broileria, sieniä ja riisiä. 5 alhaalla - viherteetä, kanervia, vatunlehtiä.

Sää oli loistava. Nälkään tottui, eikä elämä tuntunut vaikealta. Lueskelin matkaan otettuani novellikirjaa, kirjoittelin laiturinnokassa tarinoita ja nautin auringon paisteesta. Tämänkö piti olla epämukavuusalueella oleva selviytymisleiri? Epäuskoinen olo oli kaikessa tyytyväisyydessä.

Illalliseksi söimme kaurapuuroa puolukoiden ja mustikoiden kera. Yllättävän hyvää pitkän päivän keskellä.

Yö oli kylmä. Illalla en saanut pariin tuntiin unta ja jouduin käymään majoitteen ulkopuolella hyppimässä ja juoksemassa. Lisätessä loput vaatteet päälle lämpö kuitenkin tuli ja sain unta. Aamulla nukuimmekin niin pitkään, että opettajamme tuli meidät herättämään.

Aamupalaksi meille oli jäänyt hieman kaurahiutaleita ja marjoja. Lähdimme sen jälkeen etsimään lounastarpeita sienistä ja marjoista. Löytyi todella paljon sieniä! Luulin sienikauden päättyneen, mutta olin väärässä. Uusi sato oli noussut. Tuntui mielenkiintoiselle kerätä sieniä. Se herätti ajatuksia minussa ja sai miettimään nykypäivän elämää. Ennen vanhaan ihmiset elivät tosiaan näin. He viettivät päivänsä metsissä, etsien ja keräten ruokaa. Heidän ajanvietteensä ja ajatuksensa olivat varmasti silloin vahvasti siinä, että täytyi löytää ruokaa jotta selviäisi ja pysyisi hengissä. Vaikka meidän tilamme ei ollut näin kriittinen ja vakava, halusin ajatuksen tasolla leikkiä vaatimatonta elämää. Leirissäkin opettajamme opetti meille teorian tasolla, millaisia pyydyksiä ennen on tehty saaliille, sekä mitä kaikkia asioita luonnosta voisikaan syödä. Kokeilimmekin mm. horsman juurien syömistä, mutta voin sanoa niiden maistuneen pahalle ja kitkerälle. Uutta herkkua niistä ei siis tullut. Kokeilimme myös nuotion sytyttämistä ilman tulitikkuja, joka osoittautui vaikeaksi, mutta mahdolliseksi. Lauran kanssa myös opettelimme uusia pajutöitä, joita emme olleet tajunneet tehtäviksi luonnossa.

Leirissä ollessamme meitä tuli tervehtimään sattumalta pari naista, jotka paljastuivat suuriksi sieni asiantuntijoiksi. Saimme monia hienoja vinkkejä naisilta, sekä lahjoitukseksi ison määrän suppilovahveroita! Kiitos vain heille:)

Vaikka ennakkoon luulimme joutuvamme todelliselle selviytymisleirille, ei se aivan pitänyt paikkaansa. Tuona toisena päivänä ruoka-aikojen tullessa, ilmestyi leiriimme "sattumalta" suuria määriä ruokia. Lounaaksi, opettajamme huijasi meille onkineensa 2kg kirjolohen, päivälliseksi hän kantoi 2kg kokonaisia broilereita sanoen niiden löytyneen pyydyksistä. Hah, eipä tämä selviytyminen niin vaikeaa ollutkaan...

Illalla meillä oli viimeinen tehtävä. Meidän tuli lähteä yösuunnistukseen yksin, kartan ja kompassin avulla. Pimeä tuli leiriin seitsemän jälkeen ja lähdimme suunnistamaan kahdeksan maissa. Meidän piti etsiä 5 rastia, jotka oli piirretty karttaan n. 4-5kilometrin säteelle. Tämä oli ensimmäinen virallinen yösuunnistukseni, joten halusin pelata sen ensikertalaisena varman päälle. En lähtenyt siis rämpimään suorimpia reittejä metsiä pitkin, vaan kuljin varman päälle pääreitit teillä. Tämänkin johdosta suunnistus oli todella helppoa, ja tuntui lähes mukavalle kuutamokävelylle.

Suunnistuksen jälkeen yksi luokkalaisistamme sairastui, joten retkemme jatkui pienemmällä porukalla. Yö oli hyvin samanlainen kuin edeltävä. Aamun koittaessa saimme herkullisen yllätysaamiaisen opettajalta, pakkasimme rinkat ja leiri kasaan ja lähdimme koululle. Onnistunut, miellyttävä ja mukava vaellus oli takana!♥