Keväällä ja syksyllä vaeltaminen on kenties ruuan säilymisen kannalta parhainta aikaa. Nestemäiset tuotteen eivät jäädy, mutta mikään ei sula, eikä pilaannu kovin herkästi. Kesällä tehdessämme vaellusta, emme voineet esimerkiksi ottaa rasvaa ollenkaan mukaan, sillä se olisi sulanut muuten. Ruuanlaitossa käytimme siis rypsiöljyä ja leivälle kelpasi sulatejuustot.
Omaksi suosikki tuotteekseni vaelluksilla (paitsi kesällä, jolloin kuumuus pilaannuttaa) on tullut ruokakerma. Tästä on syntynyt jo vitsi meidän luokassamme ja vaellusystävien keskellä, sillä tungen kuulema sitä joka paikkaan. Mutta kun se käy joka paikkaan! :D
Ruokakermalla saa maustettua tavallisia valmispastoja, nuudeleita, lihoja, mitä tahansa ruokia kätevästi. Sillä saa makua pikapuuroihin, ja voi sillä tehdä jopa jälkiruuan.
Toinen, mitä voi käyttää näköjään lähes missä vaan (öh, itse en kyllä ole käyttänyt, enkä täysin tätä ymmärrä, mutta kaverini tekee) on vaahdotettava kermavaahto. Hän käytti (kenties käyttääkin) sitä lähes mihin tahansa. Mikäs siinä, luksusta karujen olosuhteiden keskellä.
Kuivattamista olen västä vähän aikaa harrastanut, eikä minulla ole siitä suuria kokemuksia. Pieniä määriä perunaa, porkkanaa, sipulia, tomaattia (ne epäonnistuivat, koska homehtuivat muutaman viikon jälkeen, sillä niihin jäi kosteutta) ja raakaa kananmunaa. Kananmuna oli näistä mielenkiintoisin, enkä alunperin uskonut koko touhuun. Kaverini kuivattaessa sitä viime keväänä, ja tuodessa sen Älänteen reissullemme vasta todella uskoin, että se toimii. Voi miten me nautimme, kun teimme munakkaan siitä! Kananmunarouheeseen lisäsimme vain vettä, annoimme sen turvota hetken ja eikun pannulle paistumaan!
Kananmuna kuivatetaan leivinpaperin päällä raakana. Kiertoilmauunissa laitoin lämpötilaksi n. 50 astetta, sillä se oli pienin luku minkä siinä saa. Laitoin pellin illalla ja annoin olla yön yli. Aamulla se oli muuttunut rapsakoiksi levyiksi. Murskasin astiassa palat ja laitoin pussiin. Wolaa! Neljä kananmunaa valmiina käyttöä varten :)
Luonnon antimien kerääminen matkan varrelta, sekä leiripaikalta on kannattavaa ja voi yllättää mukavasti. Jälkiruoka, minkä mainitsin alkutekstissä oli valmistettu paikalta löydetyistä mustikoista. Tämän kesän Volokinpolun vaelluksen ruokaa täydennettiin matkalta löydetyllä tatilla.
Kaverini otti myös viime vaelluksella mukaan ongen ja matoja. Nauroin alkumatkalta hänelle, sillä olen menettänyt uskoni Suomen kalavesiin - neljä kertaa tänä kesänä kalastanut enkä saanut saalista. Mutta kappas! Kaveri veteli kymmenen sekunnin välein ahvenia suolammista, ja ottaessani ongen omiin käsiini sain minäkin monta. Olisimme tehneet seuraavan ruuan kaloista, mutta reissun keskeytyessä sairastumiseeni, emme kerenneet tehdä.
Viime kesän Volokinpolku vaelluksella teimme pääruuaksi nokkoslettuja, tomaattitonnikalatäytteellä. Koska olimme vaeltamassa heinäkuun puolivälissä, otin nokkosen mukaani pakastimestamme, jonne olin kerännyt sitä alkukesästä. Joskus olisi hauska tehdä näitä (tai kymmeniä muita nokkosohjeita) ihan vaelluspaikalta löydetyistä nokkosista. Jos sitä joskus vaeltaisi kesäkuun puolella...
Ohjeen mitat ovat suurpiirteisiä, sillä meillä ei ollut mittoja mukana. Nämä olivat elämäni ensimmäiset suolaisella täytteellä syödyt letut, ja eivät yhtään hullummat. Helposti sai jälkkärinkin, kun viimeisen letun söi vain sokerin kanssa... Nam.
Nokkosletut
n. 5kpl isoja ja paksuja lettuja
n. 2dl ryöpättyjä nokkosia
n. 5dl vettä
n. 2,5dl maitojauhetta
n. 2dl vehnäjauhoja
3 kuivattua kananmunaa
ripaus suolaa
loraus rypsiöljyä
Täytteeksi:
1prk tomaatti tonnikalaa
1kpl tatti
1. Sekoita lettujen ainekset yhteen ja anna niiden turvota jonkin aikaa.
Kuumenna pannu. Lisää rypsiöljyä pannulle ja paista lettuja molemmilta
puolin kypsiksi. Lämmitä hieman tonnikalaa ja tattia ja kaada sopivina
annoksina lettujen sisälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti