Umpihankihiihdon MM- kilpailut

Lumettoman talven keskellä saimme luokkamme keskellä houkutuksen osallistua Umpihankihiihdon maailmanmestaruus - kilpailuihin. Alunperin puhuimme harjoittelevamme umpihankisuksilla koulussa, sekä kotona, mutta lumettomuuden takia niillä suksilla harjoittelu kerrat jäivät nolliin. Rohkeina ummikkoina päätimme silti osallistua nelihenkisenä joukkueena kilpailuun.

Minulle kilpailu opetti hurjan monia asioita, ja tuotti monia ”elämäni ensimmäinen kerta”- kokemuksia. En ollut koskaan aiemmin kantanut rinkkaa sukset jalassa, en ollut koskaan aiemmin kokeillutkaan metsäsuksia, en ollut koskaan aiemmin yöpynyt talvella ulkona, enkä myöskään ollut koskaan aiemmin käynyt riu'ulla.

 

Reissu oli rankka, mutta ikimuistoinen. Luulin sitä kyllä hieman rankemmaksi, sillä tulin melko hyvävointisena yöleiriin ja voimia oli jäljellä yllättävän paljon. Ennakkoon olivat monet opettajat puhuneet ja varoitelleet, kuinka rankka ja vaativa reissu tulisi olemaan. Odotin koko matkan ajan tuota rankkuutta saamatta kuitenkaan sitä kovin. Oli ihanaa haastaa itsentä inhottaviinkiin olosuhteisiin. Sää vaihtui paljon. Alussa oli lämmin ja selkeä keli, mutta jossain vaiheessa tuli kylmä viima, piiskova lumisade ja hyinen keli. Onneksi varusteita oli melko hyvin, ja taukotakilla hiihtäessä pahimmilla keleillä oli lämmin. 

Joukkueemme oli sitkeä, vaikka epäonnistuimmekin. Myöhästyin ensimmäsitä rastia vaille kaikilta rasteilta, yksi joukkueemme jäsen luovutti kesken kaiken, jonka johdosta meidät hylättiin ja lopputuloksenakin tulimme toisiksi viimeisinä maaliin. Ketään ei suoritus haitannut, sillä olimme sankareita jo päästyämme maaliin saakka.  

 

Rinkasta sain tällä reissulla itselleni ystävän, sillä aiemmin olin pitänyt sitä vihollisenani. Oikeilla asetuksilla se tuntuu hyvin miellyttävälle selässä, eikä rasita paljoa. Tasapaino oli tosi huono rinkan ja metäsuksien kanssa, ja kaatuiltua tuli paljon. Se on sinänsä minulle normaalia, olipa kyseessä kuinka tasaiset ja hyvät oltavat.

 

Yöleirissä oli kamalan kylmä. En nukkunut yöllä juuri yhtään kylmyyden takia, enkä ymmärtänyt ja osannut tehdä asialle mitään. Sen tähdenkin sunnuntain täysin umpihankihiihto tuntui yllättävän raskaalle, ja tunsin oloni hyvin uupuneeksi. Onneksi meillä oli loistava perässähiihtäjä, joka stemppasi ja kannusti jatkamaan.

 

Huomasin reissun aikana, kuinka paljon on hyötyä psyykkeellä. Positiivisella mielellä pärjää vaikeissakin olosuhteissa ja niistä voi nauttia. Tällaisten retkien ansiosta nauttii ja arvostaa paljon enemmän peruasioita; suihkua, lämmintä kotia ja ruokaa. Siksikin rakastan retkeilyä!

 

Tällaisista umpihankiretkistä olen pienestä pitäen haaveillut, ja jo lapsena tykkäsin hiihtää ladun vieressä umpihangessa. Sama rakkaus on edelleen, ja nyt pääsin oikeasti elämään sitä nauttien siitä entistä enemmän. Tämä on unelmaa. Tämä on taikaa. 

 Kuva otettu Umpihankihiihdon - nettisivuilta. Kuva sunnuntain 8km umpihankiosuuden lähdöstä.