Syksy tuo tullessaan värit ja tuulet. Ja ensimmäiset metsästykset. Minun ja isäni yhteinen ajanviettomme kultaisinta aikaa on yhteiset metsästysreissut. Hiljaa hiipiminen jäljessä, lintujen tarkkaileminen, opin seuraaminen isän jalanjäljissä ja yhteiset päätökset ampumisen suhteen tekevät retkistä ikimuistoisia. Näitä kokemuksia on pakko saada lisää ja lisää, ja joka vuosi. Ennen metsästyskauden alkamista alan useasti jo haaveilla niistä; kohta pääsemme yhteisille metsästysretkille, joista kukaan muu ei voi ymmärtää mitään.
Tällä kertaa oli sallittua ampua kyyhkyjä, joita mekin lähdimme saalistamaan. Samalla kertaa tulin toistaneeni omia perinteitäni; kastella itseni vesiojissa. Vaikka tämä tapahtuu melkein joka syksy, minä teen sen aina. Hyppään heinikkoisessa maastossa liian aikaisin ojan ylitse, astun huomaamattani veteen tai kompuroin muuten pienillä kintuillani joutuen veden kasteltavaksi. Tällä kertaa hypyt eivät onnistuneet ja retkemme päätös saatiin palelevan ja veden kastelevan tyttösen turvin. Ehkä jonakin päivänä opin, ehkä en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti